Pitkä odotus päättyy: ABBA tekee paluun! Uusia kappaleita jo kuultavissa
Torstai-iltana kerrottiin toivottu ja odotettu uutinen: yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista yhtyeistä on täällä taas!
Legendaarinen ABBA on kertonut tekevänsä paluun. Ruotsalaisyhtye aikoo julkaista 5. marraskuuta uuden Voayage-nimeä kantavan albumin, jolla on yhteensä kymmenen uutta kappaletta.
ABBA nousi suureen suosioon voitettuaan Euroviisut vuonna 1974 kappaleella Waterloo. Muita tunnettuja ABBA-hittejä ovat muun muassa Mamma Mia, Dancing Queen, The Winner Takes It All, Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) ja Knowing Me, Knowing You.
Yhtye julkaisi ahkerasti musiikkia 1970-luvulla ja jäi tauolle 1980-luvun alussa. Edellisen studioalbumin, The Visitorsin, julkaisusta onkin kulunut jo 40 vuotta, joten uutta musiikkia on saatu odottaa pitkään.
Fanien onneksi enää ei tarvitse odottaa yhtään pidempään: vaikka uusi albumi julkaistaan vasta marraskuussa, on kaksi uutta kappaletta julkaistu jo nyt. Samalla kun ABBA tiedotti paluustaan, julkaistiin Voyage-albumilta kappaleet I Still Have Faith In You sekä Don’t Shut Me Down.
Konsertti ensi keväänä
Uuden musiikin lisäksi ABBA järjestää konsertin ensi vuonna 27. toukokuuta Lontoossa. ABBA Voyage -nimeä kantavassa konsertissa yhtye ei ole fyysisesti lavalla, vaan heidät nähdään digitaalisina hahmoina, jotka on tehty näyttämään samalta kuin ABBA-nelikko näytti 1970-luvun lopulla.
Yhtyeen jäsenet Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja Anni-Frid Lyngstad ovat kaikki osallistuneet hahmojen luontiin. Konsertin tuottaja Ludvig Andersson kertoi nelikon esittäneen tulevan konsertin 160 kameran edessä, mistä nykyteknologian avulla luodaan heidän konserttihahmonsa.
”Näet meidät, kun tulet tähän show’hun”, Benny Andersson kertoi konsertista.
Andersson paljasti, että konsertissa kullaan yhteensä 22 kappaletta – niin suurimpia hittejä kuin yhtyeen omia suosikkeja. ABBA Voyage -konsertin liput tulevat myyntiin 7. syyskuuta, mutta uuden Voyage-albumin ennakkotilaajat pääsevät ostamaan liput jo kaksi päivää aiemmin.
Lisätietoa paluusta löydät ABBA Voyagen omilta sivuilta täältä sekä yhtyeen somekanavista Instagramista, Facebookista, Twitteristä ja TikTokissa. Alta voit kuunnella torstaina julkaistut kaksi uutta ABBA-kappaletta.
I Still Have Faith In You
Don’t Shut Me Down
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista