Piristä talvipäiviä sievästi lakatuilla kynsillä – katso 6 ideaa

Muun muassa hempeät sävyt ihastuttavat kynsissä talven viimeisinä viikkoina.
Talvi alkaa hiljalleen vaihtua kevääksi – viikonloppuna alkaa maaliskuu, joka lasketaan ensimmäiseksi kevätkuukaudeksi. Kevään on katsottu alkavan kevätpäiväntasauksena, joka tänä vuonna on 20. maaliskuuta, kun taas terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi 0 asteen yläpuolella.
Ennen kuin kevät virallisesti alkaa, voi talven viimeisiä viikkoja piristää sievillä kynsillä – alla 6 ideaa.
Värikkäät puolikuut
Kokonaan sateenkaaren väreissä lakatut kynnet voivat tuntua liian räväkältä vielä, mutta värikkäät puolikuut kynsien alaosassa ovat hauska tapa tuoda hieman väriä talven viimeisiin viikkoihin.
Koristeltu pastelli
Maitomainen laventeli yhdessä koristekivien kanssa synnyttää suloisen lopputuloksen.
Merellistä raitaa
Jäät peittävät vielä vesistöjä, mutta kynsissä merellinen teema voi jo näkyä. Tämä merellinen raitatyyli on tehty tarroilla.
Wabi sabi -kynnet
Wabi sabi -kynnet nousivat esiin viime syksynä ja trendi toimii myös talven viimeisinä viikkoinakin. Kyse on siis käytännössä siitä, että kynnet lakataan erilaisilla sävyillä. Jos pysyt samassa sävymaailmassa, on lopputulos elegantimpi.
Kuun sirpit
Tämä tyylikäs, metallinen lakkaus sai inspiraationsa Chanelin 17. vuosittaisesta Metiers d’Art -näytöksestä. Chanel-teemaiset kynnet toimivat samalla myös kunnianosoituksena muotitalon pääsuunnittelija Karl Lagerfeldille, joka menehtyi aiemmin helmikuussa.
Siveltimenvedot
Tämä tyyli jättää osan kynttä paljaaksi ja metalliset sipaisut antavat lähes marmorimaisen vaikutelman.
Jos taas haluat jo siirtyä kevättyyleihin, voit tutustua kevään ihastuttavimpiin kynsilakkasävyihin täällä.
Lähde: Pure Wow
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?