Parisuhdeneuvo: 6 aihetta, joista ei tulisi koskaan riidellä
Kun elää parisuhteessa, tulee kohtaamaan monia riitoja.
Osa parisuhderiidoista on niin turhia, että niitä ei kannattaisi ottaa riidanaiheeksi. Ne eivät ole sinun eikä kumppanisi arvoisia. Kaikista parasta olisi, että joistakin aiheista osattaisiin keskustella, eivätkä ne johtaisi erimielisyyksiin.
Näitä kuutta aihetta ei kannata ottaa riidanaiheiksi
1. Harrastukset ja ajanvietto erillään
On helppoa tuntea itsensä hylätyksi tai mustasukkaiseksi, kun puoliso haluaa viettää omaa aikaa. Mutta se tekee suhteelle hyvää, joten siitä ei kannata riidellä, kunhan sitä on normaali määrä.
2. Appivanhemmat
Monien ihmisten on vaikea tulla toimeen appivanhempiensa kanssa, mutta heidän en kannata antaa olla niin suuressa osassa suhdetta, että se vaikuttaisi suhteeseen negatiivisesti. Se ei ole sen arvoista.
3. Pienet vanhemmuuteen liittyvät ongelmat
Tietyt vanhemmuuteen liittyvät erimielisyydet voivat usein aiheuttaa ongelmia parisuhteeseen. Toinen saattaa antaa lapsille helpommin periksi kuin toinen. Kannattaa riitelyn sijaan koittaa löytää jokin kummallekin sopiva tapa kasvattaa lapsia.
4. Kotityöt
Ihanteellista olisi toki se, että koti näyttäisi aina siistiltä. Sitä se tuskin on kellään, mutta siitä ei kannata riidellä, jos toinen tekee vähemmän kotitöitä. Tämänkin asian voi sopia keskenään eikä siihen tarvita riitelyä. Kun aloittaa suhteen, on hyvä valmistautua siihen, että koti ei ole välttämättä enää koskaan niin siisti kuin ennen.
5. Kodin sisustus
Kuten kotitöistä, myös kodin sisustamiseen voi liittyen voi tulla riitoja. Verhojen värit, kaappien paikat ja muut tuollaiset asiat eivät ole niin tärkeitä kuin parisuhde, joten niistä ei kannata riidellä.
6. Mitä TV-ohjelmaa tai ja elokuvaa katsotaan
Tämäkin voi aiheuttaa riitaa, jos toinen saa aina valita mitä televisiosta katsotaan. Jos se olet sinä, anna kaukosäädin välillä puolisollesi, jotta näin vähäpätöisestä asiasta ei tarvitsisi riidellä.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit ovat todella myötähäpeää aiheuttavia
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- 20-vuotias vs. 30-vuotias – näin ajattelu ja elämä muuttuvat
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Kestävän avioliiton salaisuus: tehkää nämä 7 asiaa joka vuosi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yksi asia voi lisätä uskottomuuden todennäköisyyttä – tätä kannattaa seurata
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen