Ota säännölliset happihyppelyt osaksi arkea myös poikkeusaikana – 5 vinkkiä ulkoliikuntaan
Korona-arjen voi katkaista säännöllisillä happihyppelyillä ja liikkua ulkona, kunhan muistaa pitää turvavälin muihin.
Monen harrastustoiminnan ja aktiviteetin ollessa tauolla suuri osa ajasta kuluu nyt neljän seinän sisällä. Terveystalo muistuttaa, että ihminen on kuitenkin tehty liikkumaan, ja kevään tuomat mahdollisuudet ulkoliikuntaan on syytä hyödyntää.
Ulkoilu on yhä sallittua, kunhan pitää turvavälin muihin ja välttää ruuhkaisimpia reittejä. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta kertoo, että liikkuminen on ihmisille luontaista ja vähentää riskiä moniin sairauksiin.
”Lisäksi liikunta on unen ja terveellisen ravinnon ohella keskeinen tekijä palautumisen ja levon kannalta. Kevät on mainio aika lähteä luontoon liikkumaan”, hän sanoo tiedotteessa.
Ulkona liikkuminen auttaa jaksamaan ja myös kuormittaa kehoa monipuolisesti. Halosen mukaan raikas ulkoilma ja luonnonläheisyys tutkitusti lisäävät henkistä hyvinvointia sekä antavat energiaa.
”Ulkona liikkuessa kokonaiskuormittavuus on usein vaihtelevampaa ja voi luonnossa treenatessa olla jopa suurempaa. Esimerkiksi metsäpoluilla kävellessä alaraajat ja keskivartalon lihakset kuormittuvat monipuolisesti ja koordinaatio sekä motoriikka saavat harjoitusta”, Halonen toteaa.
”Lapsen leikkeihin kannattaa myös osallistua”
Terveytalo muistuttaa, että ulkona voi tehdä muutakin kuin kävellä tai juosta. Voi esimerkiksi siirtyä vesille melomaan tai tehdä lihaskuntoharjoitteita hyödyntäen erilaisia luonnonmuodostelmia, kuten kantoja tai kallioita – tärkeintä on löytää itselle mieluinen tapa liikkua.
”Kiireiselle ihmiselle hyvä vaihtoehto on kävely- tai juoksulenkki aamulla ennen töiden aloittamista. Myös pyöräily on mukava ja kohtuullisen nopea tapa liikkua”, Halonen sanoo.
Yleislääketieteen erikoislääkäri lisää, että jos perheessä on pieniä lapsia, ulkoliikuntaan voi lähteä lapsen ehdoilla.
”Lapsen leikkeihin kannattaa myös osallistua ja hyödyntää palloja ja muita leikkivälineitä liikkumiseen. Jos aikuinen touhuaa samalla intensiteetillä kuin lapsi, voi liikkuminen olla hyvinkin intensiivistä treeniä”, Halonen huomauttaa.
Varustuksella on väliä
Asianmukainen varustus on Halosen mukaan tärkeää, jotta ulos tulisi lähdettyä useamminkin.
”Oikeanlainen vaatetus on liikuntakokemuksen kannalta oleellista, oli sää mikä hyvänsä. Vaatteiden tulisi olla mukavia, hengittää ja poistaa kosteutta. Luonnossa liikkuessa asianmukainen varustus myös pienentää rasitusvammojen todennäköisyyttä”, hän kertoo.
Joskus on vaikea saada itseään sohvalta ylös ja ulos, vaikka vaatetus ja keli olisivatkin kohdallaan. Tällöin on syytä muuttaa omaa asennoitumista liikuntaan.
”Jos ajattelee, ettei jaksaisi laittaa vermeitä niskaan vaan tekisi mieli jäädä sohvalle selailemaan somea, tulee harvoin lähdettyä liikkeelle. Kannattaa keskittyä liikunnan jälkeiseen hyvään ja palkitsevaan tunteeseen”, Halonen vinkkaa.
”Pienikin rasitus ja hikoilu kohentaa kuntoa ja vähentää kurjia ajatuksia. Sadesäänkin voi kääntää edukseen ajatellen saavansa ihanaa hapekasta ilmaa”, hän lisää.
Viisi vinkkiä ulkoliikuntaan
Suuntaa luontoon
Luonnon hiljaisuudessa liikkuminen laskee verenpainetta, vähentää stressiä ja rauhoittaa kehoa. Kaunista luontomaisemaa katsellessa myös mieli lepää. Suosituimpien ulkoilukohteiden ja kansallispuistojen ruuhkaisimpien lenkkireittien sijaan nyt kannattaa suunnata ennemmin omaan lähimetsään, jossa on väljempää.
Hengitä keuhkot täyteen raikasta ilmaa
Raikas ulkoilma virkistää oloa ja syvään hengittäminen auttaa rentoutumaan.
Kohenna kuntoa monipuolisesti
Ulkona liikkuminen kuormittaa kehoa monipuolisesti. Kokeile eri liikuntamuotoja ja hyödynnä ulkotreenissä erilaisia luonnonmuodostelmia tai ilmaisia lähiliikuntapaikkoja.
Pue ylle oikeat varusteet
Oikeanlainen vaatetus parantaa viihtyvyyttä säällä kuin säällä. Asianmukaisella varustuksella myös riski rasitusvammoihin pienenee.
Keskity hyvään fiilikseen
Motivoi itseäsi palkitsevalla tunteella, jonka liikunnan jälkeen saa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista