Osaatko käyttää suolaa oikealla tavalla? – kokit ovat paljastaneet siihen liittyvän salaisuuden
Kokit käyttävät yleensä paljon enemmän suolaa kuin mitä kodeissa käytetään.
Suosikkiravintolan kokit tuntuvat saavan ruuan maistumaan aina sopivan suolaiselle. Mistä tietää, että suolaa tulee laitettua juuri oikea määrä, että ruoka maistuisi hyvälle? Siihen on nyt saatu kokeilta vastaus, joka ei liity pelkästään määrään, vaan paljon muuhunkin.
Suolaa tulee laitettua sen verran, kuin ohjeessa sanotaan
Moni varmasti noudattaa reseptin mukaista suolan määrää, mutta se ei ole aina sopivin määrä. Jos ohje on, että oman maun mukaan, tulee sitä heitettyä ruuan sekaan vain jokin sattuman mukainen määrä.
Kokkien salaisuus on se, että suolaa lisätään monissa eri vaiheissa ruuanlaittoa. He käyttävät myös erilaisia suolatuotteita. Sellaisia nimittäin on eri tarkoituksiin olevia. Suolan lisääminen ruokaan on taitolaji.
Kotikokki saattaa pelätä sitä, että suolaa tulee lisättyä ruokaan liikaa, mutta yleensä ongelma on se, että sitä käytetään liian vähän ja ruoka maistuu mauttomalta.
Ajoitus on tärkeässä osassa
Suolaa pitäisi lisätä monia ruokia tehdessä monessa eri vaiheessa ruuantekoa. Ajoituksessa on tärkeintä, että sitä ei lisää alussa liikaa. Esimerkiksi jos proteiinia sisältävää ruokaa suolaa liian aikaisin, se alkaa denaturoitua ja kovettua. Siksi marinadinkaan ei kannata laittaa suolaa. Suolan voi laittaa sitten, kun esimerkiksi liha on valmistettu.
Kaikki suolat eivät ole samanlaisia
Myös suolan tyyppi vaikuttaa ruuan makuun. Jos haluaa tehdä hyvää ruokaa, kannattaa käyttää sen maustamiseen korkealaatuista suolaa. On olemassa esimerkiksi erikseen keittosuolaa ja maustamiseen tarkoitettua suolaa. Kosher-suola on monien kokkien suosikki, kun kyse on perusmaustamisesta.
Muista, että yksi suola ei käy kaikkeen maustamiseen!
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti