Auton hankittua on tärkeä osata pitää siitä huolta.

Autoa voi huoltaa itsekin, jos on siihen tarvittavaa tietämystä ja taitoa. On kuitenkin tärkeä käyttää autoa myös ammattilaisten tekemässä huollossa.

Erilaisia huoltoja on tarjolla useita. Tämän lisäksi eri huoltoliikkeet ja autonvalmistajat saattavat käyttää huolloista eri nimityksiä.

Jotta oikean palvelun valitseminen olisi helpompaa, on rengas- ja autonhuoltoketju Vianor listannut yleisimmät huollot sekä milloin niitä tarvitaan. Alta löydät ammattilaisen neuvot autonhuolloista.

Määräaikaishuolto

Autonvalmistajat määrittelevät merkki-, malli- ja versiokohtaisen huolto-ohjelman. Vianorin mukaan siinä on yleensä määritetty tietyt aika- ja kilometrivälit, jolloin huoltoa tarvitaan, ja niiden perusteella teetetään auton määräaikaishuollot.

”Huoltoväli ilmoitetaan aina kilometreinä ja ajanjaksona, eli esimerkiksi 20 000 km/12 kuukautta. Auto tulee huoltaa, kun jompikumpi näistä täyttyy”, Vianorin autonhuollon päällikkö Pekka Alanko sanoo.

Alangon mukaan uudemmissa autoissa on käytössä myös mukautuvia, niin sanottuja longlife-huolto-ohjelmia, joissa huoltoväli riippuu muun muassa ajo-olosuhteista, ajotavasta, ajetuista kilometreistä ja kuluneesta ajasta. Määräaikaishuoltoon kuuluu aina myös tarkastuksia, joiden tarkoitus on ehkäistä korjaustarpeita tai auttaa ennakoimaan niitä.

”Tarkastuksessa voidaan huomata vaikka jarrusatulan pieni jumitus, joka ei yleensä poistu itsekseen, vaan ajan kuluessa vika pahenee, mutta tarkastuksen yhteydessä tehty herkistely poistaa ongelman. Tarkastuksessa voidaan myös esimerkiksi nähdä, että jarrupalat kestävät vielä seuraavan huoltovälin, mutta silloin uusimiselle on todennäköinen tarve. Tällöin asia ei tule yllätyksenä seuraavassa huollossa,” Alanko kertoo.

Autonvalmistajan määrittämän huolto-ohjelman noudattaminen auttaa pitämään auton kunnossa ja on edellytys auton mahdollisen takuun jatkumiselle.

Vuosihuolto

Vianorin mukaan vuosihuolto on oikea valinta vanhemmille autoille, joissa ei ole enää noudatettu valmistajan määräaikaishuolto-ohjelmaa. Vuosihuollot eivät yleensä ole yhtä kattavia kuin määräaikaishuollot.

”Vuosihuollon lisäksi on hyvä varmistaa voimansiirtoon liittyvät mahdolliset lisähuoltojen tarpeet. Vanhemmissa autoissa nämä tarkastukset helposti jäävät väliin. Ne kuitenkin kannattaa teettää, koska esimerkiksi niin sanotut ikiöljyt eivät nimestään huolimatta ole ikuisia, vaan nekin kannattaa vaihtaa säännöllisesti, varsinkin automaattivaihteistoisissa autoissa,” Alanko vinkkaa.

Korjaamoilla on monesti omia vuosihuoltojaan, joiden nimet ja sisällöt vaihtelevat. Vuosihuoltoa käsitteenä sekoittaa myös se, että jos auton huolto-ohjelmassa määritelty huoltovälin aikaraja tulee vastaan ennen kilometrirajaa, kutsutaan tätä 12 tai 24 kuukauden välein tehtävää määräaikaishuoltoa joskus vuosihuolloksi.

Vianorin mukaan valmistajan mallikohtaisten ohjeiden mukaan tehtynä vuosihuolto on myös määräaikaishuolto. Lisäksi myös kausihuoltoa näkee kutsuttavan vuosihuolloksi; kausihuolto oli yleensä räätälöity tulevaa kesää tai talvea silmällä pitäen, mutta nykyään tällaista kausihuoltoa ei ole tarpeen tehdä.

Kuntotarkastus

Kun valmistajan huolto-ohjelmaa on noudatettu ja huoltohistoria on kirjattu, auton myyminen on helpompaa. Käytetyn auton ostaja ei kuitenkaan aina saa tarkkaa tietoa auton huoltohistoriasta, jolloin sopivan huollon valitseminen voi olla hankalaa.

Alangon mukaan tällöin on hyvä teettää kuntotarkastus. Kuntotarkastuksessa autolle tehdään kattava tarkistus, jossa mahdolliset huolto- ja korjaustarpeet selviävät.

”Jos sopivan huollon valitseminen tuntuu hankalalta, kannattaa apua kysyä alan liikkeistä. Huolto- ja korjaushistoria vaikuttavat tulevaan huoltotarpeeseen, joten kaikki huoltodokumentit, kuten huoltokirja ja aikaisempien huoltojen työmääräimet ja tarkistuslistat, kannattaa ottaa mukaan, jotta oikea huolto tulee tehtyä”, Alanko sanoo.

Huoltovinkit tiivistetysti:

  • Teetä määräaikaishuollot ajallaan, jotta auto pysyy kunnossa ja takuu säilyy. Huolto-ohjelman noudattamien myös auttaa auton myymisessä.
  • Vuosihuolto sopii vanhemmille autoille, joille ei enää ole teetetty määräaikaishuoltoja. Vuosihuollon sisältö ja nimitykset vaihtelevat – varmista autollesi sopiva palvelun sisältö.
  • Kausihuoltoa ei nykyään tarvita. Aiemmin esimerkiksi varmistettiin ilmastoinnin toiminta täyttöhuollolla tulevaa kesää silmällä pitäen, ja öljynvaihtovälien ollessa hyvinkin lyhyitä saatettiin moottoriin laittaa erilaiset öljyt kesäksi ja talveksi.
  • Kun auton huoltohistoria ei ole tiedossa, kuntotarkastus auttaa selvittämään auton kunnon ja mahdolliset huolto- ja korjaustarpeet.

Kerroimme aiemmin vinkkejä, miten huollat itse autoasi oikeanmukaisilla tavoilla. Lisäksi kerroimme, mitä asioita kannattaa miettiä ennen uuden auton ostoa ja kummat ovat vaativampia autokaupoilla, naiset vai miehet.