Oman rakkaan kanssa kuntoilu kannattaa – lue miksi
Tällä ei ole mitään tekemistä itse kuntoilun lopputulosten kanssa.
Kyselyn mukaan kuntoilu oman kumppanin kanssa voi vahvistaa parin välistä sidettä monin tavoin, kertoo Women’s Health. Brittiläinen Vouchercloud-yritys teetti kyselynsä 2 700 amerikkalaiselle, jotka olivat asuneet kumppaninsa kanssa saman katon alla ainakin 12 kuukautta. Vastaajista 28 prosenttia kertoi treenaavansa kumppaninsa kanssa. Näistä 28 prosentista 85 prosenttia sanoi yhteisten treenien parantaneen parisuhdetta. Jos se ei yksin riitä syyksi treenata kumppanin kanssa, alla on kolme lisäsyytä.1. Tyytyväisempiä keskinäiseen siteeseen
Women’s Healthin mukaan yhdessä kuntoilevista 73 prosenttia nautti mahdollisuudesta viettää enemmän aikaa yhdessä, 61 prosenttia kertoi kuntoilun lähentäneen ja 57 prosenttia piti siitä, että heitä yhdisti yhteinen mielenkiinnon kohde.2. Olo paranee ja himot heräävät
Tutkijoiden kysytä miten kuntoilu paransi parisuhdetta, 52 prosenttia sanoi, että kumpikin tunsi olonsa terveemmäksi ja onnellisemmaksi ja 46 prosenttia puhui paremmasta seksivietistä.3. Rahaa säästyy
Women’s Healthin mukaan 67 prosenttia sanoi, että yhdessä treenatessa he kuluttivat vähemmän rahaa. Osa sanoi syyksi sen, että he epätodennäköisemmin kuluttivat rahaa ruokaan ja juomiin, kun menivät ulos. Toiset taas sanoivat, että he epätodennäköisemmin hyödynsivät kalliita kuntokeskuksia. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä