Oletteko hankkimassa ensimmäistä yhteistä lemmikkiä? Lue ensin, mitä parisuhteellesi voi käydä
Lemmikin hankkiminen puolisosi kanssa tuo epäilemättä paljon iloa ja onnea. On myös tärkeää pitää mielessä mitä sitoutuminen todella merkitsee.
Kun päätät hankkia lemmikin kumppanisi kanssa, suhteesi muuttuu melkein heti. Siitä lähtien, kun siitä käydään ensimmäistä kertaa keskustelua ajatus lemmikistä tuo uutta positiivista enegiaa suhteeseenne.
Mutta on myös tärkeää pitää mielessä, mitä sitoutuminen todella merkitsee paitsi lemmikkillesi – myös koko suhteellesi. Vaikka lemmikki tuo mukanaan paljon positiivisia asioita, teidän kannattaisi ottaa huomioon mahdollinen lisästressi, kaikki vastuut ja ristiriidat mitä uusi perheenjäsen tuo tullessaan.
Lue, millaisia muutoksia lemmikin hankkiminen tuo parisuhteeseen:
- Se vaatii sitoutumista
Sitoutuminen ei koske ainoastaan lemmikkiä, vaikka se onkin oleellisen tärkeä asia. Se vaatii sitoutumista myös toisiinne ja yhteiseen elämään, vastuun jakamiseen ja toisistanne huolehtimiseen yhtä lailla.
2. Se saa teidät pohtimaan tulevaisuutta
Kun olette alkaneet harkitsemaan lemmikin hankkimista, todennäköisesti olette miettineet yhteistä tulevaisuutta pidemmälle. Jos ette ole vielä, niin lemmikkiä hankkiessa olisi viimeistään korkea aika sille keskustelulle.
3. Spontaanisuus vähenee
Ellei kyseessä ole sellainen lemmikki, jonka voi ottaa minne vain milloin vain – spontaani yöllinen autoretki toiselle paikkakunnalle voi jäädä väliin kun tietää, että toinen on kotona yksin odottamassa. Lemmikki korostaa vastuunottoa, jolloin tulee ottaa huomioon kaikkien tarpeet.
4. Teillä tulee olemaan entistä hauskempaa yhdessä
Lemmikin kanssa touhuaminen ja sen suloisten piirteiden hahmotus tuo elämään paljon iloa. Tulette huomaamaan, että nauratte yhä enemmän lemmikin hauskoille ominaisuuksille ja ylipäätään yhteinen aika tekee teidät iloiseksi.
5. Joudutte kommunikoimaan
Halusitte tai ette, kommunikoinnin merkitys korostuu lemmikin kanssa. Kuka ostaa ruoat ja kenen vuoro viedä ulos tai tyhjentää astia? Jotta yhteiselo olisi kaikille mielyttävää, kommunikoinnin tulisi pelata, jotta väärinymmärryksiltä ja ikäviltä riidoilta vältytään.
5. Toisen negatiiviset puolet tulevat esiin
Suurten elämäntapamuutosten ja kaikkien uusien vastuiden vuoksi lemmikin hankkiminen voi valitettavasti paljastaa joitain negatiivisiakin puolia. Jos kumppanisi ei esimerkiksi auta lemmikin hoidossa saatat nähdä laiskan puolen, jota et olisi toisin nähnyt – ja se voi todella saada sinut ajattelemaan.
6. Opitte tekemään yhteistyötä
Lemmikin hoitaminen voi opettaa molemmille vastuullisuutta, sekä yhteistyötä ja erimielisyyksien selvittämistä. Jotta selviäisitte uuden perheenjäsenen tuomista hyvistä ja huonoista asioista, teidän tulee toimia tiiminä.
Lähde: Bustle.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa