Nyt löytyi terveellinen ja herkullinen korvike perunalastuille – tätä on pakko kokeilla!
Lehtikaalisipsit ovat tulleet jäädäkseen.
Lehtikaalikausi alkaa kesäkuusta ja ulottuu aina loppuvuodelle saakka. Lehtikaalisipsit sopivatkin moneen tilanteeseen ja ne ovat myös hyvin terveellisiä ja kevyempi vaihtoehto mm. tavallisille perunalastuille, suolaisen napostelun himoon.
Lehtikaalisipsien valmistaminen ei ole vaikeaa tai monimutkaista, mutta tällä reseptillä onnistut takuuvarmasti ja valmistat sellaiset sipsit, jotka viedään käsistä.
Salaisuus piilee mausteissa ja oikeassa lämpöasteessa
Tavallisesti lehtikaalisipsien maustamiseen käytetään suolaa, ja usein myös pippuria ja valkosipulijauhetta. Takuuvarmasti maukkaiden lehtikaalisipisen salaisuus onkin kokeilun arvoiset mausteet, nimittäin misotahna ja soijakastike, lisäksi tarvitset tietenkin öljyä.
Jos sipsejä paistaa liian kuumassa lämpötilassa, on vaarana niiden palaminen. Vaikka pienellä lämmöllä paistaminen saattaa tuntua aikaa vievältä, kannattaa kuitenkin lämpötila pitää maltillisena 150 °C lämmöllä, näin lehtikaalista tulee rapeaa, mutta ei pala. Ennen uunin laittoa ja maustamista on myös hyvin tärkeää, että lehtikaali on kuivaa.
Takuuvarmasti onnistuvien lehtikaalien resepti:
AINEKSET
Nippu lehtikaalia
2 tl misotahnaa (valkoinen, keltainen tai punainen, kaikki käyvät)
2 tl soijakastiketta
2 rkl rypsi- tai puhdistettua kookosöljyä
Hiutaleista merisuolaa tarjoilua varten (valinnainen)
OHJEET
Pese ja kuivaa lehtikaali. Lämmitä uuni 150 °C. Irrota lehtikaalin lehdet varresta. Huuhtele lehtikaali ja kuivaa kunnolla, halutessa salaatinkuivainta käyttäen. Lopuksi voit taputella talouspaperilla lehdet vielä varmistuaksesi, että ne ovat kuivat (Jos lehtikaali jää märäksi, ei niistä välttämättä tule rapeita).
Voit repiä lehtikaalin pienemmiksi, suuhun sopiviksi paloiksi ja asettaa ne leivinpaperille niin, että ne eivät kosketa tosiaan.
Sekoita yhteen misotahna ja soijakastike. Kaada öljy ripotellen joukkoon, ja sekoita tasaiseksi (ei haittaa, jos seos sekoituksen jälkeen näyttää epätasaiselta).
Ripottele seos tasaisesti lehtikaalin päälle ja hiero sormen päillä mausteseos tasaisesti lehtikaalien päälle.
Paista uunin keskitasolla 18-20 minuuttia, kunnes lehtikaali on rapeaa.
Jaa tämä maukas resepti suolaisten herkkujen ystäville!
Lähde: The Kitchen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää