Popduo nousee keikkalavoille ensimmäisestä kertaa yli kymmeneen vuoteen.
90-luvulla suursuosioon noussut ja 2000-luvun alussa lopettanut popduo
Nylon Beat tekee comebackin ja palaa tulevana kesänä keikkalavoille. Duon muodostavat
Jonna Geagea ja
Erin Anttila nousevat yhteensä kymmenen festivaalin lavalle juhannuksen ja heinäkuun lopun välillä
Mä haluun olla Nylon -kiertueen merkeissä.
Kaksikko muistetaan muun muassa hiteistään
Teflon love,
Rakastuin mä looseriin,
Satasen laina,
Syytön, Seksi vie ja taksi tuo sekä
Viimeinen. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen näitä rakastettuja hittejä kuullaan jälleen duon esittämänä; Nylon Beat lopetti joulukuussa 2003, mutta esiintyi vielä kolmesti kesällä 2007.
”Tuli nyt tai ei koskaan -fiilis. Kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Soolokeikoillani sain usein kuulla, kuinka tärkeä Nylon Beat on monille ollut”, Erin sanoo tiedotteessa.
”Osa 20-30 -vuotiaista faneista ei ole koskaan nähnyt meitä livenä. Tuntuu aivan ihanalta toteuttaa monen haave. Ja myös oma haaveeni”, hän lisää.
Paluu keikkalavoille tänä kesänä sopii naisten tämänhetkisiin elämäntilanteisiin ja soolouriin.
”Mä haluun olla taas Nylon! Ja mulla oli ikävä Nylon-Eriniä. Keikoilla tullaan kuulemaan ja kokemaan sekä vanhoja että uusia versioita meidän biiseistä”, Jonna paljastaa.
”Meillä on jo nyt Erinin kanssa ihan yhtä kreisi meininki kuin silloin alussa. Samat naiset, sama Nylon Beat, eikä olla edes ruosteessa”, hän nauraa.
Paluun myötä Nylon Beat on aktivoitunut sosiaalisessa mediassa. Voit seurata duoa sekä Facebookissa että
Instagramissa.
Mä haluun olla Nylon -kiertue (Yhtyeen keikkapäivät kullakin festivaalilla tarkentuvat pian):
21.-23.6. Himos Juhannus, Jämsä
21.-23.6. RMJ, Rauma
21.-23.6. Tahko Juhannus, Nilsiä
28.-30.6. Iskelmä Festivaali, Jämsä
6.-7.7. Wanaja Festival, Hämeenlinna
12.-14.7. Suomipop Festivaali, Jyväskylä
12.-14.7. Suomipop Festivaali, Oulu
19.-21.7. Tammerfest, Tampere
26.-28.7. Kuopio RockCock
27.-28.7. We Love Festival, Helsinki
LUE MYÖS: