Norsut saivat hyviä uutisia – HS: Kiina kieltää norsunluun kaupan
Vuosittain norsuja tapetaan noin 20 000 niiden syöksyhampaiden vuoksi.
Kiina aikoo kieltää norsunluukaupan tämän vuoden aikana, kertoo Helsingin Sanomat. Kiinan valtioneuvosto ilmoitti ennen vuoden vaihtumista, että norsunluun kaupallinen käsittely sekä myynti päättyy maaliskuun loppuun mennessä. Helsingin Sanomien mukaan kaikkien rekisteröityneiden myyjien pitää sulkea kauppansa sekä tehtaansa ja luovuttaa toimilupansa niin, että vuoden 2017 loppuun mennessä koko norsunluukauppa on lopetettu. Kiina on maailman suurin norsunluun kauppa-alue ja Helsingin Sanomien mukaan alan arviot ovat kertoneet, että jopa 70 prosenttia Afrikassa tapettujen norsujen syöksyhampaista myydään Kiinaan. Norsunluuta käytetään Kiinassa esimerkiksi koriste-esineiden ja huonekalujen valmistuksessa. Afrikassa salametsästäjät tappavat norsuja niiden syöksyhampaiden vuoksi ja norsujen salametsästys on muutaman viime vuoden aikana romahdattunut niiden määrän. Norsunluusta voidaan maksaa jopa yli tuhat euroa kilolta. Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan noin 20 000 norsua tapetaan vuosittain ja villinä elää arviolta noin 415 000 norsua. Helsingin Sanomat kertookin WWF:n kuvailleen Kiinan päätöstä käänteentekeväksi norsujen suojelussa. ”Laaja norsunluun kauppa kääntyy nyt kohti loppuaan. Villinorsujen tulevaisuus on valoisampi”, WWF:n johtaja Carter Roberts on sanonut Helsingin Sanomien mukaan. Vaikka Kiina kieltää norsunluukaupan, jatkuu se Helsingin Sanomien mukaan yhä laillisena erikoishallintoalue Hongkongissa, jolla on omat lakinsa. Hongkong on päättänyt lopettaa kaupan vaiheittain vuoden 2021 loppuun mennessä, mutta suojelijat ovat vaatineet, että aikataulua nopeutetaan. Voit lukea lisää aiheesta täällä. Lähde: Helsingin SanomatLUE MYÖS:
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen