Nämä yleiset teot treffeillä saavat välittömästi deittiseuran kiinnostuksen katoamaan, väittää etikettiasiantuntija
Moni sinkku on saattanut parahtaa läheisilleen, miten deittailu on niin kuluttavaa ja kumppanin löytäminen ei tahdo onnistua.
Epäonnekkaan deittailun taustalla saattaakin olla yleisiä asioita, joita naiset toistuvasti tekevät treffeillä, ja näin he tietämättään onnistuvat saamaan deittiseuran kiinnostuksen välittömästi katoamaan. Näin ainakin väittää etikettiasiantuntija Myka Meier.
Modern Etiquette Made Easy -teoksen kirjoittanut asiantuntija listasi The Sunille kahdeksan erittäin yleistä treffimokaa, joita kannattaisi välttää, ja suomensimme ne alle.
Kysyt heti, mitä hän tekee työkseen
Meierin mukaan tällainen kysymys keskustelun avauksena voi vaikuttaa opportunistiselta ja olla siksi iso ’turnoff’. Se voi vaikuttaa jopa siltä, että kysyisit häneltä, miten menestynyt hän on tai kuinka paljon hän tienaa rahaa.
Meier huomauttaa, että on muitakin tapoja rikkoa jää ja on tahdikkaampia kysymyksiä, jotka kertovat millainen toinen ihminen. Todennäköisesti työnteko tulee esiin jossain vaiheessa muutenkin.
”Yksi menestyneimmistä miesasiakkaistani kerran kertoi, että jos nainen kysyy ensitreffeillä tätä häneltä, on se automaattisesti varoitusmerkki. Jos ensimmäisenä haluaa tietää, kuinka paljon hän tienaa tai kuinka menestynyt on, ei se ole hänelle se oikea ihminen”, Meier sanoo.
Kysyt ensimmäisen keskustelun aikana liikaa henkilökohtaisia asioita
Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa se, haluaako hän lapsia tai haluaako hän mennä naimisiin. Jos treffiseuralainen valitsee ensitreffeillä tai ensimmäisessä keskustelussa kertoa erittäin henkilökohtaisia tai intiimejä asioita itsestään, se on hänen valintansa.
Meierin mukaan jos taas laitat hänet kertomaan tällaisia asioita ja kysyt henkilökohtaisia asioita ensimmäisen puhelun, treffien tai tapaamisen aikana, voi se vaikuttaa liian utelevalta, aggressiiviselta tai yli-innokkaalta. Keskity sen sijaan varmistamaan, kohtaavaatko kemianne ja synkkaako teillä.
Tilaat kalleimman asian ruokalistalta
Jos joku vie sinut treffeille ja on selvää, että hän maksaa laskun, ei Meierin mukaan mikään ole niin tyly kuin tilata ruokalistan kallein annos ja/tai juoma. Se voi antaa sinusta kuvan, että käytät hyväksesi seuralaistasi ja hänen anteliaisuuttaan.
Vilkuilet muita
Meier kertoo, että jos treffeillä vilkuilet jatkuvasti muita varavaihtoehdon toivossa, on se varma tapa saada treffit loppumaan liian aikaisin. Tämä on kolaus seuralaisesi egolle ja saa hänet tuntemaan olevansa huonompi kuin muut, minkä lisäksi näin toimimalla viestit hänelle kiinnostuksen ja uskollisuuden puutteesta.
Kerrot, että etsit hänestä tietoja netistä
Nykyisin on yleistä nettideittailla tai etsiä tietoa toisesta ihmisestä ennen tapaamista. Meier kuitenkin huomauttaa, että se voi olla turnoff seuralaisellesi, jos kerrot googlailleesi häntä tai paljastat, että lähipiirisi stalkkasi häntä ennen kuin tapasitte.
”Se voi helposti tuntua yksityisyyden rikkomiselta ja voi olla luotaantyöntävää saada kuulla, että toinen tietää jo asioita, joita ei ole itse saanut kertoa”, Meier sanoo.
Puhut ex-kumppanistasi
Olitpa päässyt aiemmasta suhteestasi yli tai et, ei vanhojen suhteiden pitäisi tunkeutua mahdollisen uuden suhteen alueelle. Meierin mukaan jos seuralaisesi ei aiheesta erikseen kysy mitään, älä ota exääsi esiin – hyvässä tai pahassa – sillä se voi kertoa seuralaisellesi, ettet ole päässyt hänestä yli tai olet katkera, mitkä voivat välittömästi saada seuralaisen kiinnostuksen sinua kohtaan hiipumaan.
Puhut liikaa itsestäsi
Meier toteaa, ettei mikään ole niin tylsää kuin yksipuolinen keskustelu. Jos puhut vain itsestäsi koko treffien ajan (tai valtaosan), osoittaa se kiinnostuksen puutetta toista kohtaan.
”Et vaikuta pelkästään itsekeskeiseltä, mutta lisäksi jos et kysy kysymyksiä tai halua tutustua toiseen osapuoleen, osoittaa se tarkkaavaisuuden, itsetajunnan ja sosiaalisten taitojen puutetta”, Meier sanoo.
Olet myöhässä ilman hyvää syytä tai ilmoittamatta etukäteen
’Muodikkaasti myöhässä’ oleminen ei ole Meierin mukaan muodikasta, kun on kyse treffeistä. Sen sijaan myöhässä oleminen osoittaa, ettet kunnioita toisen aikaa ja se mielletään töykeäksi teoksi.
Jos olet myöhässä tai tiedät myöhästyväsi, ilmoita siitä seuralaisellesi.
”Mikään ei ole niin kamalaa kuin odottaa pöydässä tai baarissa ja saada 10 minuuttia sovitun tapaamisajan jälkeen viesti, jossa kerrotaan, että seuralainen myöhästyy vielä 15 minuutta”, Meier kertoo.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Juhlapyhät koettelevat parisuhdetta – näitä sudenkuoppia ainakin kannattaa välttää
- Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi – apua viime hetken lahjaostoksiin
- Saako perhejoulu sinutkin raivon partaalle? Psykologi neuvoo, miten valmistautua henkisesti
- Syvällä lymyilevä häpeä tuskastuttaa eronneita – nämä 4 asiaa nousevat toistuvasti esiin
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tässä ovat ne 7 jäänmurtajaa, joita yksikään nainen ei deittisovelluksissa halua kuulla