Nämä ovat vaarallisimmat matkakohteet naisille
Kuva: Fotolia
Näihin kohteisiin matkustaessa kannattaa olla varuillaan.
Maailmalla on monia paikkoja, joissa ulkomailta tulevia naisia kohdellaan häiritsevästi ja jopa joskus käytetään hyväksi kaduilla. YouGov selvitti, mihin paikkoihin naisten kannattaa matkustaa varovaisin mielin, sillä kyseisissä kohteissa voi olla turvattomia liikennejärjestelmiä naisia ajatellen. Metron mukaan esimerkiksi Intiassa naisia kohtaan on kohdistunut paljon raiskauksia ja seksuaalisia hyökkäyksiä viime vuosina, mutta ihmisten reaktioiden takia maan hallitus koettaa saada maasta turvallisempaa paikkaa naisille. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa asenteet naisia kohtaan ovat parantuneet, mutta tästä huolimatta naiset saavat säännöllisesti kohdata erilaista kaltoinkohtelua vislauksista ja huuteluista alkaen. ”Olen todella kauhistunut siitä, miten turvattomia ja kuinka epäystävällisiä jotkut paikat ovat. Naisena kaikkiin maihin ei edes saa mennä, mutta tästä huolimatta monet matkailusivustot kiertelevät aihetta ja keskittyvät siihen, minkälaista huulipunaa naisen pitäisi käyttää”, International Women’s Travel Center -sivuston toinen omistaja Julie Kreutzer kommentoi. YouGovin mukaan alla olevat kaupungit ovat turvattomimpia matkakohteita naisille: 1. Bogotá, Kolumbia 2. México, Meksiko 3. Lima, Peru 4. New Delhi, Intia 5. Jakarta, Indonesia 6. Buenos Aires, Argentiina 7. Kuala Lumpur, Malesia 8. Bangkok, Thaimaa 9. Moskova, Venäjä 10. Manila, Filippiinit 11. Pariisi, Ranska 12. Soul, Etelä-Korea 13. Lontoo, Englanti 14. Peking, Kiina 15. Tokio, Japani 16. New York, Yhdysvallat Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen