Nämä merkit paljastavat, että olet luultavasti rakastunut

Kaikki meistä tietävät ne kliseiset merkit, joiden uskotaan kertovan rakastumisesta: perhosia vatsassa, pilkettä silmäkulmassa, puhut koko ajan rakkautesi kohteesta ja odotat malttamattomana viestiä häneltä.
Rakkaus on kuitenkin monimutkainen ja joskus häilyväinenkin asia, jonka kaikki kokevat eri tavalla. Vain sinä voit tietää varmasti, milloin olet rakastunut, mutta nämä Metro-lehden listaamat asiat voivat myös viestiä siitä, että sydämesi todella sykkii sille toiselle.
1. Olet innoissasi, kun hän viestittää sinulle.
Siinäkin tapauksessa, että hän on lähettänyt sinulle jo 38 viestiä, vaikka on vasta lounasaika.
Toivot, että jokainen saapuva viesti olisi häneltä – vaikka olisitte olleet yhdessä jo pari vuotta ja hän pyytää viestissä tuomaan roskapusseja kaupasta.
2. Suunnittelette yhdessä.
Suunnittelette yhteisiä lomia, juhlapyhiä ja joudut ehkä jopa myöntämään, että haaveilet naimisiinmenosta hänen kanssaan. Eikä siinä ole mitään hävettävää.
3. Teet asioita, joita oikeastaan inhoat.
Katsot mukisematta kolmiosaisen elokuvasarjan, joka sinun mielestäsi on kuolettavan tylsä mutta hänen mielestään parasta, mitä maailmassa on. Suostut myös syömään viimeistä murua myöten hänen tekemänsä ruoan, vaikka se olisi palanut pahasti pohjaan.
4. Olet vihainen, jos saamassasi kutsussa ei ole avec-mahdollisuutta.
Entä sitten, vaikka olisittekin olleet yhdessä vasta neljä kuukautta? Eivätkö ihmiset ymmärrä, että olette tosissanne?
5. Et enää kiinnitä huomiota muihin viehättäviin ihmisiin.
Lakkaat vain huomaamasta heidät, sillä sinun silmäsi näkevät vain rakkaasi. Jos katseesi vaeltelee baarissa, etsit juuri häntä, etkä katsele ketään muuta.
6. Pyydät anteeksi.
Koska mökötettyäsi kymmenen minuuttia riidan jälkeen sinulla on häntä ikävä.
7. Aloitatte päivän nauramalla.
Saatte toisenne nauramaan heti aamusta asti.
8. Et juokse karkuun.
Vaikka olet ajatellut sitä ja jopa uhannut tekeväsi niin, et lähde pakoon. Jokin estää sinua tekemästä sitä, ja tajuat, ettei ole paikkaa, jossa mieluummin olisit.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?