Nämä hyvää tarkoittavat neuvot kyllästyttävät ja ärsyttävät naisia
Vaikka näillä neuvoilla tarkoitettaisiin hyvää, saavat ne vain lähinnä näkemään punaista.
Naiset kasvavat paradoksissa, julistaa Elite Daily -sivusto. Naisia kehotetaan pienestä pitäen olemaan heikkoja ja vahvoja, olemaan neito pulassa ja samalla oma pelastajansa, hankkimaan kumppani ja olemaan itsenäisiä, olemaan kaunis ja samalla välittämättä ulkonäöstään – ja muuta vastaavaa. Listaa samankaltaisista neuvoista ja kehotuksista voisi jatkaa pitkäksi. Elite Daily listasi tästä närkästyneenä joukon neuvoja, jotka vihjaavat naisten olevan heikkoja ja miesten vahvoja. Sivuston mukaan näillä neuvoilla tarkoitetaan hyvää, mutta ne ovat kuitenkin niin vääriä: 1. Älä pomota. 2. Älä odota liian kauan kumppanin löytämisen kanssa. 3. Älä tuhlaa kaikkea aikaasi töihin. 4. Ole aina parhaimmillasi. 5. Hymyile enemmän. 6. Miehisty. 7. Ole jämpti, mutta älä pahansisuinen ämmä. 8. Ole hieno nainen. 9. Jos pukeudut noin, kerjäät huomiota. 10. Älä sitoudu liikaa. 11. Anna hänelle mahdollisuus. 12. Älä pelkää näyttää seksikkäältä. 13. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin laihuus tuntuu. 14. Sinun täytyy saada kaikki; asunto, parisuhde, työ… 15. Olet onnellisempi, jos löydät kumppanin. 16. Älä ole niin tyttömäinen. 17. Pue yllesi jotain imartelevaa. 18. Tarvitset kumppanin. Lähde: Elite DailyLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää