6 yllättävää syytä voivat olla syynä naisen lapsettomuuteen – veriryhmästä aurinkoon

Lapsettomuus on arkaluontoinen asia, joka voi tuntua naisesta siltä, että juuri kukaan muu ei kärsi sellaisesta. Monilla naisilla on kuitenkin vaikeuksia tulla raskaaksi.
Syy lapsettomuuteen voi löytyä jostakin sellaisesta, jota ei ole edes ajatellut syyksi. Jos lapsettomuuden syy löytyy naisesta, voi se johtua asiasta, joka voi tulla täysin yllätyksenä. Syyn ei nimittäin tarvitse aina olla sellainen, johon tarvitsee terveydenhuollon apua.
6 odottamatonta syytä naisen lapsettomuuteen
1. Liian hyvä kunto, joka voi vähentää hedelmöittymismahdollisuuksia.
Norjan tiede- ja teknologiayliopiston tekemän tutkimuksen mukaan naisen liika liikunnan harjoittaminen vähentää mahdollisuuksia tulla raskaaksi.
2. Naisilla, joiden veriryhmä on O, on kaksinkertainen riski hedelmällisyyden heikentymiseen.
Erään tutkimuksen mukaan naisilla, joiden veriryhmä on O, on muita veriryhmiä todennäköisemmin vaikeampi tulla 30-vuotta täyttäessään raskaaksi, koska heidän munasarjansa ikääntyvät muita nopeammin.
3. Naisilla, jotka kuluttavat paljon vähärasvaisia maitotuotteita, on suurempi riski kokea hedelmättömyyttä.
Harvardin yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan paljon vähärasvaista maitoa kuluttavien naisten on todettu kärsivän muita naisia enemmän ovulaatioon liittyvistä oireista.
4. Liian vähäinen auringossa oleminen.
Kun nainen on tarpeeksi paljon auringon valossa, se tasapainottaa hänen sukupuolihormonejaan ja parantaa samalla hedelmällisyyttä.
5. Naisella on iensairaus.
Naisen iensairaus voi viivästyttää positiivisen raskaustestin saamista kahdella kuukaudella tai vieläkin enemmän.
6. Popcornpussin sisäosassa oleva kemikaali on yhdistetty hedelmättömyyteen.
Joissakin mikropopcornpusseissa voi olla kemikaalia, joka päästessään verenkiertoon heikentää naisen hedelmällisyyttä.
Parit, jotka selviävät lapsettomuudesta yhdessä, tulevat entistä läheisemmiksi.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne