Näitä 5 ruokaa kaikkien heinänuhasta kärsivien pitäisi välttää – pahentavat oireita
Siitepölyallergiasta kärsivillä on juuri nyt kesän ikävin aika edessään. Eräät ruuat voivat lisäksi pahentaa allergiaoireita.
Kärsitkö sinäkin heinänuhasta kesäisin? Olet yksi monien joukossa. Voit itse kuitenkin ainakin jossain määrin vaikuttaa oireidesi voimakkuuteen.
Asiantuntijat varoittavatkin kaikkia heinänuhasta kärsiviä välttämään tiettyjä ruokia, sillä ne voivat pahentaa allergiaoireita, kuten aivastelua ja kutiavia silmiä. Näitä tulisi välttää erityisesti, kun siitepölyn määrä ilmassa on suuri.
Seuraavia ruokia ja juomia olisi jokaisen siitepölyallergiasta kärsivän tärkeää vältellä.
- Alkoholi
Suurin osa alkoholijuomista voi aiheuttaa nauttijalleen aiempaa pahempia allergiaoireita. Jos kuitenkin haluat nauttia alkoholia, valitse juomaksi giniä tai vodkaa, sillä niissä on pienin riski oireiden pahenemiseen. - Kahvi
Ikävä kyllä heinänuhaisten kannattaa allergia-aikana keksiä itselleen jokin muu piristyskeino kuin kahvi. Kannattaakin vaihtaa aamukahvi vaikkapa kamomillateehen, sillä se vähentää kehostasi allergian aiheuttamaa limaisuutta. - Pitkään kypsytetty juusto
Tämä herkkukin kannattaa poistaa siitepölyaikana ruokalistalta, sillä sekin pahentaa allergikon oireita. Esimerkiksi cheddarit ja vuohenjuustot kannattaa jättää suosiolla väliin. Kypsytetyt juustot ovat itseasiassa yksi huonoimmista ruokalajeista allergian kannalta. - Maitotuotteet
Ikävä kyllä juustot eivät ole ainoa maitotuote, josta on allergikolle haittaa. Suurin osa maitotuotteista on sellaisia, että heinänuhasta kärsivien pitäisi välttää niitä. Maitotuotteet nimittäin saavat allergikon kehon erittämään entistä enemmän limaa. Allergikon kannattaakin ainakin siitepölyaikana turvautua kasvimaitotuotteisiin. - Meloni
Tämä herkullinen hedelmäkin on ikävä kyllä päässyt listalle, sillä se voi aiheuttaa allergikolle kutisevan kurkun, sekä kielen ja huulten turpoamista. Melonin lisäksi niinkin tavallinen hedelmä kuin banaani kuuluu vältettävien hedelmien listalle.
Jaa artikkeli ystävillesi, jotka kärsivät siitepölyallergiasta!
Lähde: The Sun / Kuva: Cottobro, Pexels
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen