Näitä 12 tekoa ei tule koskaan antaa puolisolle anteeksi
Suhteessa on tärkeää pystyä antamaan asioita anteeksi. Mutta ihan kaikkea ei kannata antaa anteeksi, joiden kohdalla kannattaa miettiä sitäkin, että kannattaako suhdetta jatkaa.
Toiset suhteet kestävät erilaisia vastoinkäymisiä kuin toiset. Rerules-sivustolla kerrotaan kuitenkin kahdestatoista teosta, joita ei kannata koskaan antaa puolisolle anteeksi. Niiden kohdalla voi vain toivoa, että kyse on tuoreesta suhteesta, jolloin siitä lähteminenkin voisi olla helpompaa kuin pitkästä suhteesta. Jos hän muuttaa käyttäytymistään, voi silloin joidenkin näiden kohdalla jatkaa suhdetta, mutta ei kaikkien.
Älä anna hänelle näitä anteeksi:
1. Hän käy sinuun käsiksi fyysisesti
Tämä ensimmäinen on ihan syystä ensimmäisenä esimerkkinä. Se taitaa tulla monille ensimmäisenä mieleen asioista, joita ei voi antaa anteeksi. Jos hän käy sinuun käsiksi tai tekee sinulle jotain muuta pahaa fyysisellä tavalla, sitä ei voi antaa anteeksi. Mutta katso vielä nämä 11 muuta kohtaa.
2. Hän on valehdellut sinulle monta kertaa
3. Hän tekee sinulle usein ohareita
4. Hän loukkaa jatkuvasti yksityisyyttäsi
5. Hän lähettelee ex-puolisoilleen paljon viestejä
6. Hän syyttää sinua kaikesta
7. Hän huijaa sinua
8. Hän painostaa sinua jatkuvasti
9. Hän ei kunnioita sinua
10. Hän ei kunnioita perhettäsi ja ystäviäsi
11. Hän tuo jatkuvasti esiin jotain menneisyyden ongelmia
12. Hän ei koskaan laita sinua etusijalle
Toivottavasti puolisosi ei tee näistä mitään tai harvoin niitä, joiden jälkeen suhdetta voi vielä jatkaa, jos hän parantaa tapansa.
Lähde: Rerules
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää