Näistä syistä on paljon parempaa olla nainen kuin mies!
Enimmäkseen on aika mahtavaa olla nainen.
Välillä meistä kaikista varmaan tuntuu siltä, että miehille kaikki on helpompaa. He eivät joudu kärsimään kivuliaista kuukautiskivuista, he eivät joudu olemaan raskaana yhdeksän kuukauden ajan ja he tienaavat edelleen enemmän, kuin naiset.
Mutta on meillä naisillakin puolellamme asioita, jotka tekevät naisena olemisesta aika mahtavaa!
Seuraavat asiat kuuluvat niin asioihin, jotka tekevät naisena olemisesta hienoa!
- Herkkyys
Meidän on helpompaa olla herkkiä ja ilmaista tunteitamme, kuin miesten. Toki on äärimmäisen tervetullutta, ett mieskin näyttää herkkyytensä, mutta monet kokevat sen olevan edelleen vaikeaa, sillä miesten oletetaan välttävän kaikenlaisia osoituksia siitä, että he olisivat heikkoja tai pehmeitä. Meillä naisilla ei tällaisia vaatimuksia ole, ja saamme aivan rauhassa näyttää tunteitamme ja heikkouksiamme. - Eteenpäin jatkaminen
Kun sydämemme särkyy tai suhteemme voi huonosti, me olemme yleensä se osapuoli, jonka on helpompaa kuvitella itselleen toisenlainen tulevaisuus ja jatkaa eteenpäin. Naiset ovatkin paljon miehiä useammin se osapuoli, joka haluaa avioeron. Me olemme vahvoja, ja tiedämme, että pärjäämme myös yksin! - Tunneyhteys
Meidän on helpompaa muodostaa syvä tunneyhteys, kuin miesten. Meidän on myös helpompaa näyttää tämä syvä tunneyhteys, kuin miehisen sukupuolen. Me osaamme myös ottaa vastaan tämän tunneyhteyden aiheuttamat surut ja kivut, ja kestämme ne kyllä!
Oletko samaa mieltä edellä mainituista kohdista?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk / Kuva: Priscilla du Prees, Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen