Näissä Disneyn animaattoreita inspiroineissa linnoissa voi vierailla – sijaitsevat Euroopassa

Näyttävissä linnoissa vieraillessaan voi ajatella, että on vierailulla Disneyn linnoissa.
Disneyn prinsessoista kertovat animaatiot perustuvat erilaisiin satuihin, mutta animaatioissa nähtävät linnat ovat usein olemassa myös tosielämässä. Pure Wow’n mukaan osa elokuvamaailman ikonisimmista linnoista on saanut inspiraationsa oikeista linnoista, joissa voi myös vierailla.
Alle on listattu kuusi linnaa, joissa vieraillessaan voi ajatella, että on osa Disneyn taianomaista maailmaa.
Alcazar de Segovia, Espanja – Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Ilkeän kuningattaren linnan kerrotaan perustuvan Espanjassa sijaitsevaan Alcazar de Segovian linnaan. Pure Wow’n mukaan upea linna on toiminut kuninkaanlinnana, vankilana, korkeakouluna, sotakorkeakouluna. Nykyisin se on museo.
Mont Saint-Michel, Ranska – Kaksin karkuteillä
Tähkäpään tarinan maailma sai inspiraationsa Mont Saint-Michelista, joka on luostarisaari Normandian rannikon edustalla. Pure Wow’n mukaan saari on nykyisin suosittu turistikohde.
Chambordin linna, Ranska – Kaunotar ja hirviö
Glen Keane on yksi rakastetun elokuvan animaattoreista. Pure Wow’n mukaan hän vieraili Ranskan Loir-et-Cherissä sijaitsevassa linnassa tehdessään tutkimustyötä animaatiota varten ja tiesi välittömästi, että Chambordin linna sopi elokuvan hirviön asuinpaikaksi.
Chillonin linna, Sveitsi – Pieni merenneito
Genevenjärven itäpäässä sijatseva linna toimi inspiraationa prinssi Ericin linnalle. Matkailijat voivat vierailla Chillonin linnassa itsekseen tai oppaan kanssa. Linnan voi myös vuokra yksityisiin tapahtumiin – miltä kuulostaisi häät oikeassa Disney-linnassa?
Dunnottarin linna, Skotlanti – Urhea
Raunioitunut linna ja sen maisemat näkyvät skottiprinsessasta kertovassa elokuvassa. Elokuvan DunBrochin perheen linna perustuu Pure Wow’n mukaan meren rannalla sijaitsevaan Dunnottarin linnaan.
Neuschwansteinin linna, Saksa – Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen
Tämä linna on kenties yksi tunnetuimmista Disney-linnoista. Pure Wow’n mukaan linna on toiminut inspiraationa Tuhkimon sekä Prinsessa Ruususen tekijöille ja Disneyn teemapuistojen linnoille. Vierailijat voivat kierrellä linnassa ja oppia Baijerin kuningas Ludvig II:sta, joka rakennutti upean linnan.
Voit katsoa kuvat näistä linnoista ja niiden animaatioversioista sekä muita tosielämän Disney-linnoja täällä.
Lähde: Pure Wow
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!