Naiset kokeilivat Pinterestin kampaustutoriaaleja – katso video
Naiset testasivat, kuinka helppoa on noudattaa kuvallisia ohjeita.
Pinterestistä löytyy paljon kivoja ideoita ja erilaisia tutoriaaleja, joita kokeilla itsekin aina sisutuksesta kauneuteen ja ruokiin. Vaikka ohje vaikuttaisi helpolta, ei sen toteuttaminen välttämättä ole sitä, kuten BuzzFeedin julkaisema video osoittaa. Videolla neljä naista kokeilee tehdä kolme erilaista kampausta Pinterestistä löytyvien ohjeiden perusteella. Kolmella naisista on jo vaikeuksia ensimmäisen kampauksen, kahdessa minuutissa ohjeen mukaan syntyvän niskanutturan, kanssa. ”Kaksi minuuttia… Näyttää kuin tähän on mennyt koko päivä”, yksi naisista sanoo ohjetta selatessaan. Toinen kokeiltava kampaus oli ylös tuleva rusetti, johon oli tarjolla vain kuvalliset ohjeet ilman tekstitselostusta. Pinterest-tutoriaali väitti kampausta helpoksi, mutta naisilla oli jälleen vaikeuksia sen kanssa. ”Minulla on kivekset päässäni”, yksi naisista tokaisi rusetistaan. Kolmas ja viimeinen tutoriaali laittoi naiset letittämään hiuksensa usealle letille ja sitten suoristusraudalla käymään letit läpi ennen niiden avaamista. ”Katsokaa tätä! Näytän samalta kuin Simba, kun hän tuli pois vedestä”, eräs naisista sanoi viitaten Leijonakuningas-animaatioon. ”Pinterest on niin cool ja käytän sitä päivittäin ja tunnen olevani kuin pikkutyttö, jonka toiveet ja unelmat rikotaan päivittäin”, samainen nainen kommentoi kysyttäessä mielipidettä koko kokeilusta. Jos haluat itse kokeilla, miten videolla nähtävät kampaukset onnistuisivat sinulta, löydät eri ohjeet näiden linkkien takaa: niskanuttura, rusetti, lettien avulla tehdyt laineet.Katso video naiseten kokeilusta otsikon yläpuolelta!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?