Nainen, juo teetä – munasarjasyövän riski voi alentua
Muun muassa teessä on flavonoideja, joita nauttimalla munasarjasyöpäriski voi alentua.
American Journal of Clinical Nutritionissa julkaistun tutkimuksen mukaan eniten flavonoideja nauttineet naiset sairastuivat epätodennäköisemmin epiteliaalisen munasarjasyöpään. Tutkimuksesta uutisoineen Preventionin mukaan flavonoidit ovat antioksidantteja, joita on runsaasti teessä. Tutkimuksen tulos saatiin seuraamalla yli 170 000 naisen ruokailutottumuksia kolmen vuosikymmenen ajan. Preventionin mukaan mielenkiintoisin tutkimustulos oli, että jo pari kupillista mustaa teetä päivittäin oli kytköksissä 31 prosentin laskuun riskissä sairastua tähän kuolettavaan syöpään. ”Mekanismeja ei ymmärretä vielä täysin, mutta osa flavonoideista ovat tulehdusta vähentäviä ja niillä on vaikutusta solusiglanoinnin siglanointiteihin”, tutkimusta tehnyt Aedin Cassidy sanoi flavonoidien toimintatavoista. Preventionin mukaan on siis mahdollista, että flavonoidit vähentävät syövän nopeaa leviämistä ja saavat aikaan apoptoosia, ohjelmoitua solukuolemaa, syöpäsoluissa. Teen nauttiminen voi siis olla hyvä idea, jos haluaa koettaa alentaa omaa syöpäriskiään. Jos tee taas ei maistu, löytyy flavonoideja Preventionin mukaan hyvin myös omenoista, viinirypäleistä, mustikoista, punaviinistä, tummasta suklaasta, sitrushedelmistä ja sipuleista. Lähde: PreventionLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin