Näin syntymäjärjestys vaikuttaa siihen, minkälainen ihminen sinusta tulee

Sisarusten syntymäjärjestys voi vaikuttaa tulevaisuuteesi.
Sisaruksilla on tapana kinastella siitä, kuka on paras jossakin asiassa tai esimerkiksi fiksuin. Syntymäjärjestyksen vaikutusta on tutkittu monin tavoin ja olemmekin aiemmin kertoneet tutkimuksesta, jonka mukaan esikoiset ovat sisaruksiaan älykkäämpiä.
Olitpa sitten perheen nuorin, keskimmäinen, esikoinen tai ainoa lapsi, voi se vaikuttaa siihen, minkälainen ihminen sinusta lopulta tulee. Alta voit lukea lisää, mitä erilaisissa tutkimuksissa on todettu syntymäjärjestyksen vaikutuksesta.
Jos olet nuorin:
Työllistät todennäköisemmin itse itsesi
Yksi psykologien ryhmä sai selville, että sisaruksista nuorimmille kehittyy kapinoiva luonne ja he ovat taipuvaisempia ikääntyessään ottamaan riskejä, joita itsetyöllistämisen mukana tulee.
Osallistut todennäköisemmin riskialttiisiin aktiviteetteihin
Tutkimuksen mukaan muut kuin esikoiset ottavat todennäköisemmin riskejä ja osallistuvat vaarallisiin urheilulajeihin. Jos siis pikkusisaruksesi on innokas lähtemään kokeilemaan laskuvarjohyppäämistä ja sinua se kauhistuttaa, voi tässä olla siihen selitys.
Jos olet keskimmäinen lapsi:
Autat todennäköisemmin muita
Yhden tutkimuksen mukaan keskimmäiset lapset todennäköisemmin osoittavat prososiaalista käyttäytymistä eli he ovat epäitsekkäitä ja laittavat muiden tarpeet omiensa edelle.
Jos olet esikoinen tai ainoa lapsi:
Menestyt todennäköisemmin tavanomaisin keinoin
Yksi psykologi on selittänyt, että ilman ympärillä olevia sisaruksia, esikoiset ja ainoat lapset kasvavat itseään fiksumpien aikuisten ympäröimänä – ja paras tapa miellyttää heitä on tavanomaisella menestyksellä.
Olet todennäköisemmin johtavassa roolissa töissä
Tutkimuksissa on tuotu ilmi, että esikoisista tulee todennäköisemmin poliittisia johtajia tai toimitusjohtajia. Ainoat lapset ja esikoiset yhdistävät itsensä todennäköisemmin vanhempiinsa ja viranomaisiin ja näin ollen heillä on taipumusta olla konformistisempia, taipuvaisempia akateemisuuteen ja itsevarmempia. Nämä piirteet voivat voivat tulla esiin työpaikalla, kun on kyse uralla etenemisestä.
Huolimatta syntymäjärjestyksestä:
Ystävystyt todennäköisemmin sellaisen henkilön kanssa, kenen syntymäjärjestys vastaa omaasi
Yhden tutkimuksen mukaan nuoremmat lapset muodostavat todennäköisemmin läheisempiä ihmissuhteita nuorempien lasten kanssa, keskimmäiset lapset toisten keskimmäisten lasten kanssa ja näin edelleen.
Mitä mieltä olet yllä olevista väitteistä? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Good Housekeeping
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!