Hyviä uutisia esikoisille! Tutkimus: Ensimmäisenä syntyneet sisaruksiaan älykkäämpiä

Pikkusisarukset eivät tule ilahtumaan tästä tutkimustuloksesta.
Perheen esikoiset ovat todennäköisemmin pikkusiskojaan ja -veljiään älykkäämpiä, paljastaa tutkimus. Ellen mukaan tutkimus osoitti, että perheen lapsista vanhimmilla on paremmat ajattelutaidot sekä korkeammat tulokset älykkyysosamäärätestissä kuin nuoremmilla sisaruksillaan jopa jo vuoden ikäisenä.
Journal of Human Resources -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan tulokset voivat johtua siitä, että esikoiset saavat enemmän viriketoimintaa. Vaikka vanhempien todettiin tarjoavan saman verran emotionaalista tukea lapsilleen, saivat esikoiset vanhempien jakamattoman huomion sellaisten tehtävien kanssa, mitkä tehostivat ajattelutaitoja.
Ellen mukaan esikoiset saivat tutkimuksessa paremmat tulokset erilaisissa kokeissa, kuten lukemiseen ja kuvasanastoon liittyen, mikä tutkijoiden mukaan voisi heijastaa syntymäjärjestyksen vaikutusta (birth order effect). Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin syntyneet lapset hankkivat paremman koulutuksen ja tienaavat parempaa palkkaa myöhemmin.
Edinburgin yliopiston, Analysis Groupin ja Sydneyn yliopiston ekonomistien teettämässä tutkimuksessa käytettiin Yhdysvaltojen Bureau of Labor Statisticsin keräämiä tietoja ja tutkittiin lähes 5 000 lasta ajalta ennen syntymää 14-vuotiaaksi asti.
Tutkimus ei suinkaan ole ensimmäinen, joka on osoittanut esikoisten olevan sisaruksiaan älykkäämpiä. Kerroimme aiemmin Leipzigin yliopiston tutkimuksesta, jossa havaittiin ensimmäisenä syntyneiden olevan nuorempia sisaruksiaan fiksumpia, mutta eroavaisuudet eivät olleet suuria – lue lisää täällä.
Toiset tutkimukset ovat selvittäneet, että sisaruksista nuorin on hauskin ja esikoinen vastuuntuntoisin sekä esikoistyttöjen olevan kunnianhimoisempia ja menestyvämpiä.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Elle UK
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta