Tutkimus: Esikoiset ovat sisaruksiaan älykkäämpiä
![Adorable little girl and her little student](https://www.nainen.com/app/uploads/2015/10/siskoopettaaveljeaan.jpg)
Tutkimuksen mukaan kuopukset ovat vähemmän älykkäitä ja usein myös ajattelevat olevansa sisaruksiaan vähemmän fiksuja.
Perheen vanhin lapsi on tutkimuksen mukaan sisaruksista älykkäin ja hänen jälkeensä syntyneet sisarukset ovat jokainen ”edeltäjäänsä” vähemmän älykkäitä – esikoinen on fiksuin, kuopus vähiten älykäs.
Telegraphin mukaan perheen kuopukset usein myös ajattelevat olevansa vähemmän fiksuja kuin sisaruksensa. Leipzigin yliopiston tutkimuksen mukaan eroavaisuus älykkyydessä on kuitenkin suhteellisen pieni, noin 1,5 ÄO-pistettä jokaista sisarusta kohden.
Syyn eroavaisuudelle uskotaan olevan kasvatuksessa biologian sijaan. Nuoremmat sisarukset saavat yleensä enemmän vapauksia tehdä, mitä haluavat, kun taas esikoisella on suorituspaineita.
Tutkijoiden mukaan älykkyyserot voivat johtua myös siitä, että vanhin lapsi saa olla ainoana lapsena eikä heti joudu kilpailemaan vanhempiensa huomiosta.
”Yksi teoria on, että sisarukset ”laimentavat” vanhempien voimavaroja”, tutkimuksen tekoon osallistunut tutkija Julie Rohrer kommentoi.
”Esikoiset saavat vanhempiensa täyden huomion ainakin joitakin kuukausia tai vuosia, myöhemmin syntyneet taas jakavat sen alusta alkaen”, hän jatkoi.
Myös tiedon jakaminen nuoremmille sisaruksille voi vaikuttaa esikoisten älykkyyteen.
”Esikoinen voi opettaa nuorempia sisaruksiaan selittäen heille, miten maailma toimii ja niin edelleen”, Rohrer sanoi.
”Muiden opettamisessa on paljon kognitiivisia vaatimuksia. Lasten täytyy muistella omia oppejaan, käsitellä sitä ja löytää hyvä tapa selittää se nuoremmille sisaruksille, mikä voi tehostaa joidenkin esikoisten älykkyyttä”, tutkijat lisäsi.
Tutkimuksessa ei kuitenkaan huomattu eroavaisuuksia sisarusten persoonallisuuksissa, vaikka monet ajattelevat nuorempien sisarusten olevan hauskempia tai enemmän ulospäin suuntautuneita.
Leipzigin yliopiston tutkimuksessa analysoitiin kolmea kansallista tutkimusta, joihin osallistui yli 20 000 ihmistä. Tutkimusmateriaali sisälsi älykkyystestien ja persoonallisuustestien tuloksia.
Analyysi osoitti selvän laskun älykkyysosamäärissä ja jyrkän laskun henkilön omissa käsityksissä älykkyydeestään jokaisen uuden lapsen kohdalla.
Lähde: Telegraph
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää