Näin maailma voi loppua
Maailmanloppua on havainnollistettu monin eri tavoin elokuvissa, mutta tiedemiehiltä löytyy ehkä vieläkin hirvittävimpiä tapoja sille, miten maailma voi tulla päätökseensä.
Alla on muutamia tiedemiesten mielestä syntyneitä maailmanlopun skenaarioita. Ilmaston lämpeneminen Tiedemiesten mielestä ilmaston lämpeneminen on suurin uhka. Äärimmäiset säät, lisääntyneet kuivuudet, tautien leviäminen, matalien alueiden uppoaminen… Tulevat sukupolvet voivat elää erittäin inhalla pallolla. Pandemian uhka Uusia taudinaiheuttajia ilmenee vuosittain, joten miksipä ei? Muistissa ovat SARS ja lintuinfluenssa. Biology-kirjaa kirjoittanut Joseph Miller: ”Globaalin pandemian uhka on ihan todellinen.” Sieni Sieniuhkat voivat olla pahempia kuin bakteeriset vastaavat. ”Meillä on ollut uusi sammakkoeläinten sienitauti, jolla oli tuhoisat vaikutukset”, sanoo Berkeleyn yliopiston tutkija. Tappajasieni olisi yhtä kuollettava ihmisillä. Tappajarobotit Kuulostaa kahjolta, mutta YK on kieltänyt ne. Sen lisäksi monet tietokone-expertit ovat sanoneet, että kaukana ei ole se aika, kun tekoäly ohittaa ihmisälyn. Lue lisää mahdollisia maailmanlopun aiheuttavia skenaarioita täältä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen