Näin kauan suurin osa naisista odottaa ennen kuin jatkavat seksin harrastamista synnytyksen jälkeen
Kuva: Fotolia
Tuore kysely selvitti, kuinka kauan äidit odottavat ennen kuin ryhtyvät jälleen petitouhuihin.
Synnytyksen jälkeen alapää on ollut kovilla ja onkin suositeltavaa odottaa jonkin aikaa ennen kuin alkaa jälleen harrastaa seksiä. Esimerkiksi suurin osa yhdysvaltalaislääkäreistä suosittelee odottamaan kuusi viikkoa, mutta kaikki eivät sitä odota ja toisilla kestää kauemmin kuin kuusi viikkoa. Brasilian São Paulon yliopiston tutkijat päättivät selvittää, kuinka kauan naiset yleensä odottavat ennen kuin jatkavat seksin harrastamista synnytyksen jälkeen. Tutkijat tekivät kyselyn 800 uudelle äidille heidän seksuaalisista tavoistaan synnytyksen jälkeen ja tulokset voivat yllättää. Journal of Sexual Medicinessä julkaistun tutkimuksen mukaan keskiverto nainen odottaa 2,1 kuukautta ennen kuin aloittaa jälleen seksin harrastamisen synnytyksen jälkeen. Tutkijat seurasivat naisia eri vaiheissa synnytyksen jälkeen ja heille selvisi, että 17 prosenttia naisista harrasti seksiä ennen kuutta viikkoa synnytyksestä ja 62 prosenttia harrastivat jälleen seksiä kuudennella viikolla. 22 prosenttia naisista odotti yli kolme kuukautta seksin jatkamisen kanssa. Women’s Healthin mukaan kaikki tutkimukseen osallistuneet naiset harrastivat kuitenkin jälleen seksiä seitsemän kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tutkimuksesta ilmeni myös, 87 prosentilla oli halua omata seksielämä synnytyksen jälkeen, mutta 13 prosenttia ei kokenut samaa. 21,1 prosenttia osallistujista taas kertoivat seksielämässä tapahtuneen laskua synnytyksen jälkeen. Women’s Healthin mukaan tutkimus kuitenkin osoittaa, että naiset voivat edetä parhaaksi kokemaansa tahtia seksin jatkamisen suhteen eikä paineita tarvitse ottaa. Tärkeää onkin jatkaa seksiä kun itse, oma kumppani sekä emätin ovat siihen valmiita. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos