Myrkyllisen ystävyyssuhteen voi tunnistaa tietyistä merkeistä.

Ihmiset tekevät virheitä ja se kuuluu myös ystävyyssuhteisiin. Jos sinusta on kuitenkin alkanut tuntua, että ystäväsi seura ja käytös ei ole sinulle enää hyvästä, voi kyse olla myrkyllisestä ystävyyssuhteesta, kertoo Women’s Health.

Myrkyllistä ystävyyssuhdetta ei ole aina helppo havaita. Kliinisen psykologin Andrea Boniorin mukaan yleensä myrkyllinen ystävyyssuhde on sellainen, joka on emotionaalisesti sinulle haitaksi sen sijaan, että se auttaisi sinua.

Boniorin mukaan myrkyllinen ystävä aiheuttaa stressiä ja surua tai ahdistusta eikä hän auta sinua olemaan sellainen ihminen kuin haluaisit olla. Myrkyllinen ystävä voi myös uuvuttaa ja saada sinut epäilemään itseäsi.

Tällainen ihmissuhde ei siis ole hyvästä, mutta vaikka sen määritelmä on melko selvä, ei sitä ole aina helppo havaita ja tunnistaa omassa elämässä. Alta voit lukea, minkälaisista merkeistä voi tunnistaa myrkyllisen ystävyyssuhteen ja mitä asialle voi tehdä.

  • Annat enemmän kuin saat

Jos ystäväsi vaikuttaa aina tarvitsevan apuasi, mutta ei vuorostaan voi tehdä sinun hyväksi edes pientä palvelusta, on Women’s Healthin mukaan hyvin mahdollista, että kyse on myrkyllisestä ystävyyssuhteesta. Boniorin mukaan sen huomaa, kun on suuri epätasapaino sen välillä, mitä annat ja mitä saat. Esimerkiksi: ystäväsi dominoi keskustelua kertomalla omasta elämästään, mutta heti kun olisi aika puhua sinusta, hän yhtäkkiä muistaa, että hänen täytyi olla jossain toisaalla.

Bonior ei suinkaan suositelle hylkäämään ystävää, joka ei voi olla tukenasi jatkuvasti, etenkin jos hänellä itsellään on juuri vaikeaa.

”On tärkeää ymmärtää, että ystävyyssuhteet ovat joustavia. Mutta jos on selvä kuvio, että sinä koet aina antavasi, antavasi, antavasi ja siihen ei ole mitään vastakaikua pitkän ajan kuluessakaan, on se merkki siitä, ettei kyse ole kovin kestävästä ystävyydestä”, Bonior kertoi.

  • Et enää luota häneen

Kuin parisuhteet, myös ystävyyssuhteet rakentuvat luottamukselle. Jos et voi luottaa parhaaseen ystävääsi, mitä järkeä sellaisessa edes on?

”Jos et luota siihen, että ystävä ajattelee sinun parastasi… on se usein merkki siitä, että jokin ei toimi”, Bonior totesi.

Kliinen psykologi Jill Squyres antoi esimerkin: myrkyllinen ystävä voi luvata, että hakee sinut lentokentältä ja sitten peruukin sen viime hetkellä. Toisinaan ihmiset joutuvat tietysti perumaan lupauksiaan hyvästä syystä, mutta jos jatkuvasti koet pettyväsi ystäväsi takia, on silloin vaikea tuntea sellaista läheisyyttä ystävään, että ystävyys säilyisi.

  • Sinua hirvittää katsoa puhelintasi

Teknologian ansiosta on nykyisin todell helppoa pitää yhteyttä ystäviin. Se ei kuitenkaan Squyresin mukaan ole hyvä merkki, jos ystävän soittaessa tai laittaessa viestiä sinut täyttää ilon sijaan pelon ja ahdistuksen tunteet. Hyvän ystävän yhteydenotot eivät saa sinua pois tolaltasi aina, kun puhelimesi pitää ääntä.

  • Et nauti ajanvietosta hänen kanssaan

Jos iloitsit siitä, kun ystäväsi perui suunnitelmanne, johtuu se Women’s Healthin mukaan luultavasti siitä, että olet väsynyt panostamaan ystävyyteen enemmän kuin mikä sen arvo on.

”Se tuntuu uuvuttavammalta, se tuntuu kuin kotiaskareelta”, Bonior vertasi.

Kliininen psykologi Elizabeth Lombardo sanoi, että voit myös huomata ahdistuksen, päänsäryn tai vatsavaivojen lisääntyvän, kun vietät aikaa hänen kanssaan.

  • Et pidä siitä, minkälainen olet hänen seurassaan

Boniorin mukaan myrkyllinen ystävä osaa levittää myrkyllisyyttään muihin.

”Kun olet sen ihmisen kanssa, hän tuo esiin sinusta piirteitä, jotka eivät ole sinun parhaita puoliasi”, hän selitti.

Ehkä juot hänen seurassaan liikaa, juoruilet tai olet passiivis-aggressiivinen, kun normaalisti olet todella rento. Nämä ovat kaikki Boniorin mukaan merkkejä myrkyllisestä ystävyyssuhteesta.

Saatat myös kokea, ettet ole aito itsesi hänen seurassaan, koska jatkuvasti pelkäät, miten toinen reagoi ja koet käveleväsi kuin tulisilla hiilillä hänen seurassaan.

”Jos olosi on huono suuren osan aikaa, voi se olla myrkyllistä ystävyyttä”, Lombardo sanoi.

  • Tiedät hänen puhuvan pahaa sinusta selkäsi takana

Tiedätkö Beverly Hillsin täydelliset naiset -realityohjelman ja sen sisarsarjat sekä sen, miten näiden sarjojen naiset puhuvat muista heidän selkänsä takana? Jos ystävyyssuhteesi alkaa muistuttaa näitä realityohjelmia, on se Boniorin mukaan luultavasti myrkyllinen. Bonior totesi, että on avainasemassa tunnistaa, puhuuko ystäväsi sinusta selkäsi takana, koska on aidosti huolissaan sinusta vai ei.

”On eri asia, jos jotkut ystävät sanovat esimerkiksi ’Tiedätkö, en oikein pidä siitä tyypistä, jota Sini tapailee. Hän vaikuttaa ikävältä ja olen huolissani tästä.'”, Bonior selitti.

”Kun tämä muuttuu esimerkiksi ’Voi hyvänen aika, Sini aina tapailee kaikista typerimpiä tyyppejä’ ja ystävät tavallaan nauravat asialle ja pilkkaavat häntä, silloin se on ilkeää”, hän lisäsi.

  • Kilpailet hänen kanssaan

Pieni kisailu ystävien välillä ei ole pahasta – paino sanalla pieni. Tämä pätee varsinkin silloin, jos työskentelette samalla alalla tai saatte lapsia yhtä aikaa.

”Loppujen lopuksi sinulla pitäisi kuitenkin olla hyviä tuntemuksia ystävääsi kohtaan ja haluta hänen parastaan”, Bonior huomautti.

On täysin normaalia olla toisinaan mustasukkainen, mutta jos koet jatkuvasti olevasi taistelussa, jonka haluat voittaa uudelleen ja uudelleen, voi se olla myrkyllistä.

  • Et usko, että hän tarkoittaa hyvää

Parhaimmatkaan ystävät eivät ole täydellisiä, mutta he aina tarkoittavat hyvää. Women’s Healthin mukaan tässä on suuri ero.

”Kun teemme virheitä ystävyyssuhteissa, silloin tarkoitusperillä on todella väliä”, Bonior kertoi.

Hyvä ystävä saattaa vahingossa satuttaa sinua, kun hän tarkoittaa hyvää, on se paljon helpompi antaa anteeksi kuin se, miten myrkyllinen ystävä satuttaa sinua tahallaan.

  • Et voi luottaa hänen neuvoihinsa

Elämä voi olla hämmentävää ja silloin tarvitaan hyvien ystävien tukea, jotta asiat selviävät. Kun pyydät ystävältäsi neuvoa ja kadut sitä välittömästi, voi se tarkoittaa, että hän on myrkyllinen ystävä.

”Hän ei aio kuunnella eikä hän aio olla juuri ollenkaan empaattinen tai myötätuntoinen”, Squyres sanoi.

”Jos hän kuuntelee, on se yleensä sen takia, että voi antaa yksipuolisia neuvoja, jotka saavat hänet kuulostamaan fiksulta tai pätevämmältä ja menestyneemmältä kuin sinä”, hän jatkoi.

Usein myrkyllinen ystävä painottaa kallista tai epäkäytännöllistä keinoa korjata jokin asia ja sinä koet joutuvasi myötäilemään, vaikka tiedät, ettei se ole realistista.

  • Hänen käytöksensä muita kohtaan saa sinut nolostumaan

Squyresin yksi useimmin kuulema valitus myrkyllisistä ystävistä on se, että he ovat tylyjä niitä ihmisiä kohtaan, kenestä välität. Se voi olla esimerkiksi kumppani, muut ystävät tai jopa lapsesi. Tai esimerkiksi kun olette ulkona ravintolassa, hän on todella vaikea, nolaa sinut, vaati asioita, jotka sinusta eivät ole ymmärrettäviä ja tavallaan vetää sinut siihen mukaan. Vaikka hän olisi mukava sinua kohtaan, jossain vaiheessa hänen ystävyytensä ei ole kaiken vaivan arvoista, mitä se aiheuttaa muissa ihmissuhteissasi.

  • Puolustelet häntä

Women’s Healthin mukaan kun ystävä tunnetaan huonosta käytöksestään, hän saa sinut ikävään asemaan puolustelemaan käytöstään muille – ja se on myrkyllistä. Squyresin mukaan tätä tapahtuu yleisimmin, kun joku esittelee uuden ystävän vanhalla ystävälleen. Uusi ystävä voi myöhemmin huomauttaa, että vanha ystävä jätti hänet huomiotta tai keskeytti hänet, mikä saa yhteisen ystävän puolustelemaan ja toteamaan, kuinka uusi ja vanha ystävä eivät vielä tunne toisiaan ja kuinka vanha ystävä on todella kiva.

  • Koet, että sinua käytetään hyväksi

Lombardon mukaan yksi myrkyllisen ystävän merkki on se, että sinut manipuloidaan tai saadaan tekemään asioita, joita et haluaisi tehdä. Usein ystävä voi manipulida sinut suostumaan johonkin, mikä vaikuttaa reilulta, muttei todellisuudessa ole sitä. Squyresin mukaan myrkyllinen ystävä aina vaatii esimerkiksi laskun jakamista, vaikka hän itse osti paljon kalliimpia annoksia ja juomia. Tiedät, ettei se ole reilua, mutta suostut siihen silti, jotta ystävyys säilyy.

  • Et enää tiedä, miksi olette ystäviä

Aikanaan olitte erottamattomat, mutta nyt sinusta tuntuu, että olette kuin eri planeetoilta. Kun sinulle tärkeät asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet vuosien aikana, ystävyys ei ole.

”Vaikka sinulla on yhteinen historia tämän ihmisen kanssa, ei se tarkoita sitä, että sinulla täytyy olla yhteinen tulevaisuus hänen kanssaan”, Lombardo totesi.

”Et ole vastuussa tämän ihmisen onnesta ja et voi muuttaa häntä, vaikka kuinka haluaisi”, hän jatkoi.

Jos sinulla on myrkyllinen ystävä, mikä avuksi?

Squyres suosittelee, että puhut muiden kanssa, jos et ole varma, pitäisikö sinun katkoa välit myrkylliseen ystävään. Ulkopuolisen mielipide voi saada sinut huomaamaan varoitusmerkkejä, jotka olet itse ohittanut tai et ole huomannut.

”Voit aina koettaa laittaa rajat tälle ihmiselle”, Squyres lisäsi.

Women’s Healthin mukaan hän teki itse näin yhdelle ystävälle, joka aina dominoi keskustelua, kun he puhuivat puhelimessa. Kun niin tapahtui, Squyres sanoi ’Minun täytyy nyt lopettaa’ ja sitten hän todella lopetti puhelun.

Lombardo myötäili Squyresia ja lisäsi, että kun rajat on asetettu, niistä täytyy pitää kiinni. Jos sinulla on ystävä, joka aina soittaa sinulle ja vaatii sinua auttamaan häntä projekteissaan ja joustamaan, sano hänelle, ettei se onnistu – joka kerta.

Jos olet saanut tarpeeksesi, voit Boniorin mukaan aina hitaasti häipyä ystävyyssuhteesta.

”Se on helpoin, mukavin tapa vetää itsensä pois”, hän selitti.

”Mutta se toimii vain, kun molemmat osapuolet ymmärtävät, mitä on meneillään ja kumpikin osapuoli ottaa askeleen taaksepäin luonnostaan”, hän jatkoi.

Jos ystävälläsi ei ole aavistustakaan myrkyllisyydestään, hän saattaa laittaa kampoihin, loukkaantua, alkaa syytellä tai hän ei ymmärrä vihjettäsi, Bonior varoitti.

”Jos sinun täytyy olla suorempi, ole suorempi”, hän sanoi.

”Kukaan ei halua tehdä tätä, se ont odella kiusallista, mutta joskus täytyy vain olla niin selvä”, Bonior lisäsi.

Hän suositteli jotain neutraalia, mutta tiukkaa, kuten: ”Hei, tiedän sinun huomanneen, etten ole voinut viime aikoina viettää kanssasi niin paljon aikaa kuin ennen. Totta puhuakseni elämäni on menossa eri suuntaan. Arvostan ystävyyttä, joka meillä on ollut, mutta en koe pystyväni viettämään niin paljon aikaa yhdessä enää.”

Boniorin mukaan parhaimmassa tapauksessa ystävä hyväksyy päätöksesi, mutta todella myrkyllisessä suhteessa kaikki on sallittua.

”Hän voi aloittaa todella suuren riidan ja kun niin käy, olet velkaa hänelle vain selityksen siitä, mitä olet tekemässä. Voit olla kunnioittava, mutta sinun pitää olla jämy”, Bonior painotti.

Jotta tämä onnistuu, kannatttaa keskusteluun mennä tietäen tarkkaan, mitä haluat saada siitä irti, sillä se auttaa sinua pitämään tunteesi kurissa, jos tilanne alkaa mennä riitelyksi. Kun niin käy, sinun täytyy vain todeta: ”Tämä keskustelu pahoittaa mieleni. Olen sanonut sinulle, mitä ajattelen. En pysty viettämään kanssasi paljon aikaa tulevaisuudessa. En aio pitää yhteyttä.”

Boniorin ja Squyresin mukaan tässä vaiheessa sinulla on oikeus katkaista tämä myrkyllinen ystävyyssuhde.

”Et voi käydä rakentavaa keskustelua tämän ihmisen kanssa, joten tavalliset kanssakäymisen säännöt eivät enää päde”, Squyres sanoi.

”Sinun täytyy poistua niin sujuvasti kuin voit ja ymmärtää, että se on vastaukseksi”, hän päätti.

Lähde: Women’s Health

Kommentit

Kommenttia