Muista aurinkolasit keväthangilla ulkoillessa: 3 syytä, miksi silmät kannattaa ehdottomasti suojata
Aurinkoinen talvipäivä voi saada ikävän päätöksen, jos keväthangilla ulkoilee ilman laadukkaita aurinkolaseja.
Pitkän, pimeän talven jälkeen aurinkoiset päivät houkuttelevat ulkoilemaan ja nauttimaan valosta sekä auringon lämmöstä. Liika auringonvalon ahnehtiminen voi olla kuitenkin vaarallista, muistuttaa Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry.
Silmien suojaaminen ultraviolettisäteilyltä ja häikäisyltä on tärkeää erityisesti keväisillä hangilla. Ulos lähtiessä onkin syytä ottaa mukaan hyvät aurinkolasit, sillä lumisessa maastossa ulkoillessa aurinko voi aiheuttaa monia näkemiseen liittyviä riskejä.
Alta voit lukea kolme syytä, miksi aurinkolasien käyttö keväthangilla on niin tärkeää.
Aurinko häikäisee hyvin voimakkaasti keväällä
Jos aurinko on tuntunut eritysen kirkkaalta keväällä, et ole kuvitellut sitä. NÄE ry:n mukaan se johtuu siitä, että aurinko paistaa keväällä alhaalla horisontissa, jolloin valo osuu helpoimmin silmiin ja myös häikäisee voimakkaasti. Matalalla paistava kevätaurinko on inhottava matkaseura autoilijoille, ja hetkellinenkin häikäistyminen voi lisätä esimerkiksi liikenneonnettomuuksien riskiä.
Lumi tuplaa säteilyn
Hiihtolomalaiset saattavat altistaa silmänsä jopa suuremmalle säteilymäärälle kuin kesälomalaiset. NÄE ry muistuttaa, että keväthangilla ulkoileva on kuin kahden auringon välissä, sillä lumi heijastaa 90 prosenttia auringon valosta. Keväthangilta voi siis saada lähes kaksinkertaisen määrän aurinkoa. Auringon ultraviolettisäteily taas edistää monia silmäsairauksia, joista yleisin on kaihi.
Lumisokeus voi pilata monta päivää
Lumisokeudeksi kutsutaan tilannetta, jossa silmän sarveiskalvo altistuu liikaa auringon UV-säteille ja sen epiteelisolukko vaurioituu. NÄE ry:n mukaan kyse on palovammasta, jonka oireita ovat kipu, valonarkuus, epämiellyttävä tunne ja kyynelvuoto. Lumisokeus on harvoin vaarallista, mutta oireet voivat kestää päiviä ja esimerkiksi hiihtoloma voi näin mennä pilalle. Erityisesti lasten silmät ovat alttiita auringonvalon aiheuttamille vaurioille, sillä lapsen silmä läpäisee aikuisen silmää enemmän säteilyä.
Paras tapa ehkäistä UV-säteilyä ja häikäistymistä on suojata silmät laadukkailla aurinkolaseilla. NÄE ry:n mukaan aurinkolaseissa tulee olla vähintään CE-merkintä, joka takaa suojan haitallisilta UVA- ja UVB-säteilyiltä, kun taas UV 100 % – tai UV 400 -merkinnät kehyksessä tarkoittavat, että aurinkolasit suodattavat maan päälle tulevan UV-säteilyn kokonaan. Vaikka aurinkolaseja saa ostettua monesta paikasta, on turvallisin osoite optikkoliike, missä optometristi neuvoo löytämään oikeanlaiset ja turvalliset aurinkolasit sekä varmistaa, että ne suojaavat silmiä kattavasti.
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi