Toisin kuin voisi kuvitella, ei kumppani ole yleisin henkilö, joka antaa naiselle lahjaksi seksilelun.

Useilla naisilla on kodissaan jossain katseilta piilossa seksilelu – tai useita. Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa nuorista naisista (alle 36-vuotiaat) ei kuitenkaan osta ensimmäistä seksileluaan itse tai saa sitä lahjana kumppaniltaan.

Kyselyn mukaan 65 prosenttia nuorista naisista saa ensimmäisen seksilelunsa lahjana ystävältään. Moni naisista sai seksilelun 21-vuotissyntymäpäivänään lahjaksi.

Toisin on taas iäkkäämpien naisten kohdalla. Kysely selvitti, että yli 60-vuotiaille naisille heidän ensimmäisen seksilelunsa antoi oma kumppani, kun taas ystävien osuus oli vain kolme prosenttia.

Kyselyn toteutti seksilelubrändi Lelo.

Lähde: Metro