Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
Vappu tuo mukanaan siman ja tuoreet munkit, ja monessa kodissa ryhdytään paistopuuhiin itse. Tunnelma on parhaimmillaan rento ja iloinen, mutta kuuman rasvan kanssa kannattaa olla tarkkana. Yksi pieni virhe voi nimittäin johtaa tilanteeseen, joka kehittyy sekunneissa vaaralliseksi.
Rasvapalo syntyy yllättävän nopeasti
Munkkien paistamisessa käytettävä rasva kuumenee korkeaan lämpötilaan. Jos lämpö pääsee nousemaan liikaa tai rasva unohtuu liedelle, se voi syttyä palamaan.
Tilanne voi tulla eteen täysin arvaamatta, vaikka kaikki olisi alkanut tavallisena kokkailuna.
Tätä virhettä ei saa tehdä
Jos rasva syttyy, tärkeintä on pysyä rauhallisena ja toimia oikein. Vettä ei saa koskaan kaataa rasvapalon päälle.
Kun vesi osuu kuumaan rasvaan, se höyrystyy välittömästi ja sinkoaa palavaa rasvaa ympäristöön. Tämän seurauksena liekit voivat roihahtaa voimakkaasti ja levitä nopeasti keittiössä.
Näin sammutat rasvapalon
Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että palava kattila peitetään kannella tai sammutuspeitteellä, jolloin happi loppuu ja palo hiipuu.
Tärkeää on myös katkaista liesi, jos se on turvallista tehdä.
Muista turvallisuus munkkeja paistaessa
Suurin osa kotien tulipaloista saa alkunsa keittiössä. Usein taustalla on yksinkertainen inhimillinen syy: kiire, huolimattomuus tai se, että tekee montaa asiaa yhtä aikaa.
Tässä If-vakuutusyhtiön listaamat vinkit turvalliseen munnkkien paistoon:
- Älä kokkaa humaltuneena
- Tarkista palovaroittimien toimivuus
- Hanki sammutusvälineitä keittiöön ja pidä ne aina käden ulottuvilla
- Puhdista liesituulettimen suodatin
- Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla
Lähde: If
Lue myös:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi