Mikroa voi käyttää myös siivoamiseen – Nämä yllättävät asiat voit siivota mikron avulla
Mikroa ei tarvitse käyttää pelkkään ruoanvalmistukseen, vaan sillä voi tehdä muutakin hyödyllistä!
Jokainen tietää, että mikro on erinomainen väline ruoan ja juomien lämmittämiseen ja sulattamiseen. Tämä ei ole mikään salaisuus.
Sen sijaan harva kuitenkaan tietää, että mikrolla voi tehdä muutakin, kuin edellä mainittuja asioita.
Mikroa voi nimittäin käyttää siivoamiseen.
Mikron avulla voit nimittäin pestä erilaisia likaisia keittiövälineitä, ja tappaa niistä mikron avulla bakteerit.
Erinomaisia mikrossa desinfioitavia asioita ovat esimerkiksi puiset leikkuulaudat ja pesusienet. Nämä kumpikin nimittäin keräävät itseensä käytössä valtavan määrän bakteereja, joita on hankala saada niistä enää pois.
Esimerkiksi puinen leikkuulauta kannattaa heittää minuutin ajaksi mikroon täydelle teholle, minkä jälkeen lauta on taas vapaa bakteereista!
Pesusienet ja tiskirätit puolestaan kannattaa pitää mikrossa kahden minuutin ajan, minkä aikana jopa 99 % niiden sisältämistä bakteereista kuolee. Sienten ja rättien tulee olla kosteita, kun heität ne mikroon.
Varmista kuitenkin, että esimerkiksi pesusienissä ei ole mukana metallilankaa, ettei mikrosi mene rikki!
Jaa vinkki myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana
- Kaksi hyvin yksinkertaista asiaa, joita fiksutkin ihmiset lykkäävät aivan liian pitkään
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Eron jälkeen voi tuntua kuin elämältä olisi viety pohja – nämä 12 asiaa helpottavat tuskaa merkittävästi
- Näistä merkeistä huomaat, että miehesi on onneton omassa kodissaan
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan