Makealta maistuva ja lumipallolta näyttävä meloni on nousemassa suosituimpien hedelmien joukkoon
Oletko vielä hoksannut, kuinka hevi-osastoille on ilmestynyt uusi melonilajike nimeltään snowball?
Jos et vielä uskaltanut ostaa tätä lumipallolta näyttävää melonia, pian tiedät siitä kaiken tarvittavan, ja ehkä sellainen tarttuu seuraavalla kauppareissullasi mukaasi. Tämä tieto on saatu Healing Plant Foods -sivustolta, jossa melonista kerrotaan kaikki mitä haluat tietää.
Snowball maistuu ihanan makealta ja ehkä vähän tutultakin
Maku on tietysti ensimmäinen asia, joka pitää tietää. Jos tiedät kuinka makealta hunajameloni maistuu, tämä maistuu vieläkin makeammalta. Maku kuitenkin vaihtelee, joten se voi olla joissakin meloneissa vähän laimeampi kuin toisissa. Mutta maku on aina maukkaampi kuin hunajamelonissa, joten jos pidät siitä, pidät myös tästä valkoisesta melonista. Tästä pitää myös, jos pitää päärynästä, jonka makua voi tästä löytää. Snowball on kooltaan aika pieni meloni, mutta sitäkin suurempi herkku.
Kyseessä on erittäin terveellinen hedelmä, vaikka se onkin suurimmaksi osaksi vettä
Meloneissa, kuten tässäkin, suurin osa on vettä. Siksi yhden sellaisen syömisestä ei voi saada kovin paljon syötyä terveellisiä asioita. Mutta sitä syömällä toki saa monia terveyshyötyjä. Pienen kalorimäärän takia se sopii hyvin lauhduttajille.
Siitä löytyy hunajamelonin tapaan paljon kaliumia. Keho tarvitsee sitä paljon, koska se tasapainottaa kehossa olevien natriumien määriä. Tämä tasapaino saa kehon tuottamaan energiaa, joka säätää kehon nestetasapainoa sekä hallitsee munuaisten toimintaa. Jos nämä kaksi eivät ole tasapainossa, voi esimerkiksi verenpainen nousta, joka taas nostaa sydänkohtauksen riskiä.
Kaliumia tarvitaan myös lihaksen ja luiden kunnossapitämiseen. Tästä melonista löytyy myös kahta silmille hyvää tekevää voimakasta fytoravinteita, jotka ovat luteiini ja zeaksantiini. Ne ovat karotenoideja, jotka vastaavat silmän sen alueen hyvinvoinnista, jolla nähdään tarkasti.
Tässä melonissa on myös paljon C-vitamiinia, joka tekee myös hyvää silmille, mutta myös iholle. Se edistää normaalin kollageenin tuotantoa, suojaa ihoa UV-säteilyltä ja vähentää ihon tulehduksia. Kun näet tämän lumipallolta näyttävän melonin hedelmäosastolla, nappaahan mukaasi!
Lähde: Healing Plant Foods
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?