Maailman viehättävimmät nimet on selvitetty – tätä tutkittiin mielenkiintoisella tavalla
Mikä voisi olla se keino, jolla voisi selvittää maailman viehättävimmät nimet?
Jos se, että on päässyt malliksi, kertoo viehättävyydestä, niin tässä tutkimuksessa on silloin varmasti onnistuttu hyvin. Tutkimuksessa selvitettiin tuhansien mallina toimivien nimet. Sieltä tuli esille joitakin nimiä muita enemmän ja yhtä vähän muita enemmän.
Mukana oli 4000 mallin nimeä, joiden seassa oli monta samaa nimeä
Nimi kertoo ihmisestä paljon ja se on yleensä ensimmäisiä asioita, jotka selviävät juuri tavatusta ihmisestä. Mallimaailmasta tulee monille ensimmäisenä mieleen esimerkiksi nimet Naomi, Adriana, Tyra, Iman ja Tyson. Ne eivät kuitenkaan ole niitä nimiä, joita on mallien keskuudessa eniten.
Jos Anna ja sen johdannaisnimi Anne lasketaan samaksi nimeksi, on tämä nimi malleilla yleisin. Niitä oli tutkituissa nimissä mukana 23 kappaletta. Eli onko tämä sitten maailman viehättävin nimi?
Moni muukin nimi esiintyi listassa usein. Mukana oli myös miesten nimiä, koska voivathan miehetkin olla viehättäviä ja myös malleja.
Nimi Daniel esiintyi listalla 21 kertaa. Saara nimi esiintyi listalla 18 kertaa, John 19 kertaa, Caroline ja Hannah 14 kertaa, Ben 17 kertaa, Julia 11 kertaa, James, Nick ja Matthew 16 kertaa, Maria, Grace, Olivia, Sasha ja Barbra 10 kertaa, Lucas 15 kertaa ja Alex 14 kertaa.
Ehkä nuo kaikki nimet meinaavat viehättävien ihmisten nimiä!
Lähde: Bestlife
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa