Luonnonmukaisuuden puolesta liputtava Maria Nordin ihmettelee särkylääkkeiden antamista vauvoille
Kolmen lapsen äiti ei anna lääkkeitä hammaskipuun.
Reino Nordinin puoliso, Maria Nordin, puhuu luonnonmukaisuuden ja ekologisuuden puolesta kodinhoidossa ja lapsenkasvatuksessa. Tuoreissa blogi- ja Instgram-julkaisuissaan hän pohtii särkylääkkeiden antamista lapsille.
”Vauvalle tulee hampaita, mutta en anna särkylääkettä”, nainen julistaa Instagramissa.
Kolmen lapsen äiti kertoo, että perheen pienimmälle puhkeaa parhaillaan hampaita, mikä aiheuttaa itkua niin lapselle kuin vanhemmille.
”Hampaita on tulossa vielä monta ja niiden myötä luvassa on myös kärsimystä ja epämukavuutta vauvalle ja erityisesti meille vanhemmille”, hän kirjoittaa blogissaan:
”Hampaiden puhkeamisen voi nähdä yhtenä näistä elämään kuuluvista, välttämättömistä kärsimysaskelista.”
Maria sanoo, että siihen, miksi hän ei anna lapselleeen särkylääkkeitä, on ”pitkä lista syitä”:
”Sen sijaan keksin kolme syytä miksi vanhemmat antavat särkylääkettä hampovalle: Säästääkseen lasta kärsimykseltä, helpottaakseen arkea, koska eivät kestä kohdata omaa kärsimystään.”
Aihe herätti kommentoinnissa keskustelua puolesta ja vastaan. Vaikka valtaosa oli Marian kanssa yhtä mieltä siitä, ettei lääkkeitä kannata käyttää joka vaivaan, moni pohti, onko lääkevastaisuudella myös rajansa.
”Mua kiinnostaisi tietää, mitä vaihtoehtoja särkylääkkeelle käytät? Ja annatko vauvalle ollenkaan särkylääkkeitä esim. kovaan kuumeeseen?” kommenteissa tiedusteltiin.
”Itsekin käytän särkylääkkeitä lapsille hyvin harkiten. Pelottavinta tässä kuitenkin on nyt se, että kun meitä ihmisiä ja äitejä on joka lähtöön, niin kuinka moni täysin kykenemätön arvioimaan todellista tarvetta jättää vauvansa lääkitsemättä idolisoidessaan tätä kirjoitusta ja tavoitellessaan sitä ”kirkkainta kruunua” äitinä”, yhdessä kommentissa muistutettiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää