Lääkäri: ”Näin paljon seksiä keskivertopari harrastaa viikossa”
Lääkäri erotteli keskimääräisiä seksikertoja eri ikäryhmille, jotta pariskunnat voivat verrata omien aktiensa määrää muiden oman ikäistensä parien aktimäärään.
Alkuhuuman jälkeen parien seksin harrastamisen määrä yleensä vähenee, mikä on normaalia. Pari tutustuu toisiinsa paremmin ja usein he keksivät muutakin tekemistä kuin pelkkä seksi, mutta tämä voi aiheuttaa suhteeseen myös epävarmuutta. Monet parit saattavatkin miettiä, harrastavatko saman verran seksiä kuin muut ikäisensä parit tai onko muuttunut seksin määrä vihjaus siitä, että seksi ei miellytä toista tarpeeksi. Your Tango kertoo Happifyn julkaisseen tilaston, jonka mukaan onnellisimmat parit harrastavat seksiä 2-3 kertaa viikossa. Näiden tilastojen kanssa samoilla linjoilla on lääkäri, joka eritteli keskimääräisen seksin harrastamisen määrän eri ikäryhmien osalta. Newyorkilaisen sairaalan urologi Harry Fischin mukaan keskiverto parikymppinen pariskunta harrastaa seksiä joka 1-3 päivä. Ikääntyessä määrä vähenee, mutta ei paljon. Fisch on kertonut brittilehti Daily Mailille, että 30-50-vuotiaat harrastavat seksiä kahdesti viikossa. Lääkärin mukaan naimisissa olevat yli 50-vuotiaat pariskunnat harrastavat seksiä kerran viikosa. Your Tango huomauttaa näiden olevan kuitenkin keskimääräisiä aktikertoja keskivertopareille. Jokainen pariskunta harrastaa sen verran seksiä kuin heille itselleen parhaiten sopii ja heidän suhteessaan ei ole vikaa, jos he ovat onnellisia, mutta harrastavat enemmän tai vähemmän seksiä kuin keskivertoparit. Lähde: Your TangoLUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen