Kyselytutkimus: Adelen tuore hittibiisi innostaa naisia ottamaan yhteyttä ex-kumppaneihin
Miehiin surumielinen Hello ei vaikuta samalla tavalla.
Adelen tuoreella Hello-hitillä on todettu erikoinen vaikutus naisiin. Sen lisäksi, että hitti toisi lohtua sydämensä särkeneille, on Hello saanut useat naiset haluamaan ottaa yhteyttä ex-kumppaniinsa. Deittisivusto WhatsYourPricen teettämän kyselytutkimuksen mukaan 64 prosenttia naisista ovat halunneet olla exäänsä yhteydessä tehdäkseen sovinnon ja palatakseen takaisin yhteen. Hittibiisin vaikutus ei ole kuitenkaan yhtä vahva miehissä, sillä heistä vain 17 prosenttia tunsi Hellon kuunneltuaan halua olla yhtedessä ex-kumppaniin. Kyselytutkimuksesta selvisi myös, että naiset ovat miehiä halukkaampia keskustelemaan, mikä suhteessa meni pieleen, kun taas suurin osa miehistä mieluusti menisi elämässä vain eteenpäin. ”Naisten tiedetään perustavan asioita tunteille ja exälle viestittämisestä saatu välitön mielihyvä voi tuntua täyttävältä siinä hetkessä”, WhatsYourPricen perustaja ja johtaja Brandon Wade sanoi. ”Vaikka Adelen hitti voi inspiroida miehiä, he eivät välttämättä halua aukoa vanhoja haavoja ottamalla yhteyttä entiseen kumppaniin”, hän jatkoi. Kyselytutkimukseen osallistui 41 000 sinkkunaista ja -miestä.Onko Hello tai jokin muu rakkauslaulu saanut sinut ottamaan yhteyttä ex-kumppaniin? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän