Kuinka monta seksikumppania on liikaa? – aihetta on nyt tutkittu
Voisiko olla jokin seksikumppanien ihannemäärä, joka ei olisi liikaa eikä myöskään liian vähän?
Sehän on jokaisen omasta mielipiteestä kiinni, mikä on sopiva määrä. Mutta asiaa on silti pystytty tutkimaan tekemällä aiheeseen liittyvä kysely. Kyselyn perusteella saatiin selville se määrä, joka alkoi olla suurimman osan mielestä jo liikaa.
Tutkimukseen vastaajien perusteella saatiin määriteltyä sopiva seksikumppanien määrä
Tähän tutkimukseen osallistui 188 osallistujaa. Heiltä kysyttiin, kuinka halukkaita he olivat aloittamaan suhteen sen perusteella, kuinka monta aiempaa seksikumppania kohteella oli. Ensin aloitettiin siitä, että voisivatko he aloittaa seurustelun neitsyen kanssa.
Seuraavaksi kyselyssä kysyttiin mielipiteestä koskien 19–22 seksikumppanien määrää. Myös yli 60 seksikumppanin määrän mielipidettä kysyttiin. Mukana oli 16 tällaista seksikumppanien määrää koskevaa kysymystä. Niihin jokaiseen piti vastata yhdeksän pisteen asteikoilla, jossa toisessa päässä oli erittäin halukas ja toisessa haluton.
Tavoitteena oli mm. selvittää mikä on keskimäärin sellainen seksikumppanien määrä, jota pidetään jo liian suurena. Moni ei halunnut aloittaa suhdetta neitsyen kanssa. Kahden ja kolmen seksikumppanin jälkeen halukkuus laski tasaisesti. Seitsemän yhdeksästä piti neljää seksikumppania enää sopivana, mutta kaksi yhdeksästä enää, jos niitä oli jo yli 60 kappaletta.
Miehet suhtautuivat kyselyssä hieman naisia suvaitsevammin suureen seksikumppanien määrään, mutta ero oli silti vähäinen. Eli sekä miehet että naiset eivät halua yleensä, että tulevalla puolisolla on paljon aiempia seksikumppaneita.
Nykyään seksikumppanien saaminen on helpompaa kuin ennen, mutta siitä ei silti vieläkään pidetä, että puolisolla on niitä paljon.
Lähde: Psychology today
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä