Karhu-olut puolustaa transoikeuksia uusilla tölkeillä – ”Sen tekeminen on yksinkertaisesti oikein”
Kesäkuussa vietetään kansanvälistä Pride-kuukautta ja 28.6.-4.7. järjestetään Helsinki Pride, joka on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma.
Helsinki Pride -viikon aluksi on saatu kannanotto transoikeuksien puolesta Karhu-oluelta. Sinebrychoffin paneman oluen tölkit saavat kylkeensä persoonapronominit.
Transoikeudet ovat olleet pinnalla tänä vuonna. Suomen translakia on kritisoitu laajasti ja sitä pyritään muuttamaan Oikeus olla -kansalaisaloitteella, joka keräsi eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta kahdessa päivässä huhtikuussa.
”Vaikka Suomi tunnetaan monella mittarilla globaalisti edistyksellisenä yhteiskuntana, transoikeuksien suhteen olemme jäljessä”, Sinebrychoffin tiedotteessa sanotaan.
”Nyt vaadittu uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia”, tiedote jatkuu.
Osana käynnissä olevaa yhteiskunnallista keskustelua, Karhu-olut tarttuu transoikeuksiin Helsinki Pride -yhteisön pitkäaikaisena kumppanina ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen tukijana.
She/her, they/them, hän
Sinebrychoffin mukaan transsukupuolisuuteen liittyy edelleen runsaasti virheellisiä ja haitallisia mielikuvia lainsäädännöllisten ongelmien lisäksi. Yksi näissä esiin nouseva teema on persoonapronominit, kuten she/her, he/him ja they/them, joilla kansainvälisesti ihmiset viestivät sukupuolestaan ja joilla kuka tahansa voi osoittaa transoikeuksille tukensa.
Kuluneen vuoden aikana useat tunnetut henkilöt, kuten USA:n varapresidentti Kamala Harris, ovat lisänneet pronominit sosiaalisen median profiileihinsa. Tapa on levinnyt Suomeenkin, ja esimerkiksi Instagramissa ja LinkedInissä moni laittaa pronomininsa esille.
Tästä inspiroituneena Karhu valjastaa Helsinki Priden ajaksi myös ikonisimman tuotteensa, eli 0,33 litran oluensa, pronomineilla. Priden tapahtumissa Karhu-logon tilalla komeilevatkin he/him, she/her, they/them ja sukupuolineutraali hän.
Lisäksi Karhun ja Priden kampanja näkyy lukuisissa muissa pinnoissa, tuotteissa ja kanavissa tapahtuman ajan. Karhu järjestää osana kampanjaa myös transvaikuttajien vetämän keskustelutapahtuman, jossa transoikeuksista voi oppia lisää.
”Todella tärkeä kannanotto”
Panimon mukaan kampanjan kasvoina nähdään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, joista yksi on toimittaja ja vaikuttaja Mona Bling. Bling on puhunut julkisuudessa näkyvästi transasioista sekä toiminut transaktivistina, ja yhteistyössä Karhun kanssa hän jatkaa luontevasti tätä työtä.
”Tietämys sukupuolen moninaisuudesta ja transsukupuolisuudesta on Suomessa lisääntynyt viimeisen viiden vuoden sisällä todella hurjasti. Silti on paljon ennakkoluuloja ja väärää tietoa, jotka istuvat hyvin tiukassa ihmisten mielissä”, Bling sanoo tiedotteessa.
”Karhu tuo tämän ajankohtaisen ja tärkeän keskustelun transsukupuolisuudesta, identiteeteistä ja ihmisoikeuksista sinne, missä näistä asioista ei ehkä olla aiemmin keskusteltu”, hän jatkaa.
Vaikka Suomen sukupuolineutraalia hän-pronominia on ylistetty ulkomaita myöten, se peittää sukupuolen ja voi helposti johtaa loukkaavaan väärinsukupuolittamiseen.
”Karhun Pride-kampanja on todella tärkeä kannanotto transihmisten oikeuksien puolesta. Kun pidin ensimmäistä kertaa oman pronominini (she/her) Karhu-tölkkiä kädessäni, tiesin, että tässä ollaan tekemässä jotain hyvin suurenmoista”, Bling kuvailee.
Muutos vaatii näkyvyyttä
Sinebrychoffin mukaan Karhu on ensimmäisiä suomalaisia kuluttajabrändejä, joka on ottanut vahvasti kantaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Panimo muistuttaa, että transsukupuoliset ovat vähemmistön vähemmistö, jonka oikeudet ovat saaneet vähitellen näkyvyyttä ja painavuutta, mikä voi johtaa merkittäviin lainsäädännöllisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin.
Muutos vaatii näkyvyyttä asialle ja julkista painetta edistymiselle, ja tässä brändit voivat auttaa.
”Karhu rohkaisee jokaista seuraamaan ylpeästi itseään. Priden kumppanina puolustamme transoikeuksia, koska sen tekeminen on yksinkertaisesti oikein”, Sinebrychoffinmarkkinointijohtaja Alexander Sneen sanoo.
Pride edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia ja juhlistaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vuosi 2021 on erityinen juhlavuosi Suomessa: tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistettiin rikoslaista, ja 40 vuotta homoseksuaalisuuden poistamisesta mielenterveysluokituksesta.
Lisätietoa Helsinki Pride -viikosta ja sen ohjelmasta löydät täältä. Pride-tapahtumia järjestetään tulevina kuukausina ympäri maan aina Utsjoelta Ahvenanmaalle, ja löydät kaikki nämä tulevat Suomen Pride-tapahtumat esimerkiksi Setan sivuilta täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä