Kakkoskierros mielessä? Näin kauan miesten täytyy odottaa ennen seuraavaa seksisessiota
Kerran lauettuaan miehen täytyy odottaa ennen kuin seksiin voi ryhtyä uudelleen.
Jos ensimmäisen seksisession jälkeen jäi vielä nälkää toiseen, kannattaa varautua odottamaan tovi ennen kakkoskierrosta. Toisin kuin naiset, miehet joutuvat ottamaan lepovaiheen (refraktaariajan) huomioon ennen kuin voivat harrastaa seksiä uudelleen. Urologi Richard K. Leen mukaan ajatus siitä, että voisit harrastaa rakkaasi kanssa monta kertaa seksiä muutaman tunnin sisään on monien miesten kohdalla epärealistinen. ”Hän todennäköisesti tarvitsee ainakin tunnin tai kaksi aikaa ennen kuin uusi erektio on mahdollinen siemensyöksyn jälkeen”, Lee sanoi Women’s Healthin mukaan. Tarkkaa tietoa lepovaiheen kestosta ei ole, mutta arviot vaihtelevat 30 minuutista 24 tuntiin. Journal of Sexual Medicine -julkaisussa ilmestyneen arvion mukaan lepovaiheen pituus myös todennäköisesti kasvaa iän myötä. Women’s Healthin mukaan tutkijat eivät ole varmoja, mikä lepovaiheen aiheuttaa. Tutkimukset ovat kuitenkin viitanneet siihen, että syy olisi orgasmin jälkeisissä, kiihottumista ja siemensyöksyä hidastavan prolaktiini-hormonin tason piikeissä. Myös tietyt elämäntavat voivat vaikuttaa ja Leen mukaan esimerkiksi alkoholin juominen tai säännöllinen masturbointi voivat pidentää miehen lepovaiheen kestoa. Jos miehellä kestää päiviä saada erektio ja laueta uudelleen, kannattaisi hänen Leen mukaan vierailla lääkärin vastaanotolla. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen