Joulukalenteri 2015: Luukku 6
Joulukuun kuudentena päivänä innostutaan käsillä tekemisestä.
Joulu on monille aikaa, jolloin luovuus, suunnittelu ja itsensä toteuttaminen pääsevät upeasti oikeuksiinsa. Yhdet askartelevat itse joulukorttinsa, toiset tekevät antamansa joululahjat ja kolmannet sitten joulukalenterinsa tai joulupuunsa. Askartaluissa riittävät oikein mainiosti sakset ja paperi, kun taas monimutkaisimmissa ja isommissa toteutuksissa voidaan turvautua vaikkapa sahaan ja maalipurkkiin. Tapoja on varmastikin yhä monia, kuin meitä ihmisiäkin. Käsillä tekeminen kuuluu olennaisesti jouluun. Esimerkiksi naapuriaan tai ystäviään voi ilahduttaa kotitekoisella hillolla tai joulujuomalla – purnukan tai pullon kaunista koristelua unohtamatta. Haluammekin tämän jouluisan kuvan myötä kannustaa teitä kaikkia inspiroitumaan tee-se-itse-projekteista ja kokeilemaan rohkeasti uudenlaisia tapoja toteuttaa joulua. Antakaa luovuudellenne tilaa, niin ihmeitä voi tapahtua!Päivän joulukalenteri ja luukku numero 6 näyttää tältä:
Mitä käsitöitä ja askarteluja sinä aiot tehdä tänä jouluna? Jaa alla kommenteissa! Katso myös aiemmat joulukalenterin luukut täällä.
[vieraskyna]
Seuraa lisää naisellisia juttuja Nainen.comin Instagramissa ja jaa omat naiselliset hetkesi hashtagilla #vainnaistenjuttuja!
[/vieraskyna]LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää