Jos unessasi esiintyy tällainen koira, parisuhteesi saattaa olla vaarassa
Karvaiset ystävämme voivat hiipiä uniimme, joka ei ole aina hyvä enne.
Jos näet unta koirasta, voi se tarkoittaa montaa eri asiaa. Osa niistä liittyy parisuhteeseen eikä välttämättä positiivisella tavalla.
Koirat edustavat unissa usein parisuhteen dynamiikkaa. Jopa sillä voi olla paljon merkitystä, minkä rotuinen on koira, jonka näkee unessa.
Saksanpaimenkoiria pidetään suojelevina koirina. Jos näkee unessa sellaisen, olisi ehkä syytä olla parisuhdeasioissa varovaisempi.
Ärsyttävän koiran ilmestyminen uneen voi tarkoittaa sitä, että parisuhteessakin on meneillään jotain ärsyttävää.
Sairaan tai haavoittuneen näköinen koira unessa voi johtua siitä, että parisuhde lähenee loppuaan. Silloin kannattaisi miettiä, onko suhde enää sen arvoinen, että sitä kannattaisi jatkaa.
Jos näet hyökkäävästä ja vihaisesta koirasta unta, saatat olla toksisessa suhteessa.
LUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän