Jos sinulla on tämä luonteenpiirre, saat pettävän kumppanin kiinni muita todennäköisemmin
Tästä luonteenpiirteestä voi olla odotettua enemmän hyötyä!
Jokaisessa suhteessa olisi toki toivottavaa, että kumppani olisi uskollinen, ja useimmissa suhteissa niin varmaan onkin.
Ikävä kyllä aina näin ei käy, ja kumppani saattaakin osoittautua uskottomaksi. Syitä pettämiseen on monia, ja pettämisestä jää myös paljon erilaisia merkkejä, joita tulkitsemalla voi olla mahdollista päätellä, että kumppani on ollut uskoton.
Miten kumppanin sitten voi käräyttää ja saada pettämisestä kiinni?
Moni tutkii läpi esimerkiksi kumppanin puhelimen, sähköpostit ja taskut, jotta löytäisi todisteita epäilyksilleen.
On kuitenkin olemassa eräs luonteenpiirre, josta voi olla paljon apua kumppanin käräyttämisessä. Se on mustasukkaisuus.
Mustasukkaisten ihmisen on todettu huomaavan helpommin kumppanin pettämisen, sillä he luottavat kumppaniin muita vähemmän ja olettavat helposti, että pettämistä tapahtuu, vaikka näin ei olisikaan. Mustasukkaiset henkilöt myös osaavat tarkkailla kumppanissaan erilaisia pettämiseen viittaavia piirteitä, kuten liikkeitä ja eleitä poikkeuksellisen tarkasti.
Jos siis olet mustasukkainen henkilö, on siitä kerrankin jotain hyötyä! Toki ylenpalttinen mustasukkaisuus saattaa myös ajaa toisen ajan myötä pettämään, joten pyri hillitsemään mustasukkaisuuttasi ainakin hiukan.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää