Jos puolisoilla on sama horoskooppimerkki, tätä se heille tarkoittaa
Jos on suhteessa sellaisen kanssa, jolla on sama horoskooppimerkki kuin itsellä, onko sellainen suhde täydellinen? Vai voisiko se olla täysi katastrofi?
Asiantuntijoiden mukaan se riippuu muutamasta asiasta. Silloin todennäköisesti ymmärtää puolisoaan paremmin. Silloin elämänarvot ovat ehkä samanlaisia ja käyttäydytään samalla tavalla omituisesti. Mutta se ei tarkoita välttämättä sitä, että suhde toimisi silloin normaalia paremmin. Toki pelkällä horoskoopilla ei ole tässä merkitystä, mutta nyt keskitytään vain siihen.
Kun on sama horoskoopiltaan, omaa myös samat heikkoudet. Kahdella vaa’alla voi olla vaikea tehdä päätöksiä jopa ihan pienistäkin asioista, kuten missä syödään lounasta. Kahdella leijonalla voi olla paljon taisteluita siitä, että kumpi saa olla huomion keskipisteenä.
Jotkut horoskooppimerkit voivat sopia yhteen paremmin kuin toiset merkit
On kuitenkin horoskooppimerkkejä, jotka sopivat hyvin yhteen. Sellaisia ovat esimerkiksi ravut. Heillä on hoivaamisvietti, jota on miellyttävää toteuttaa yhdessä. Neitsyeiden suhde toimii hyvin niin kauan, kun he eivät analysoi suhdettaan liikaa. Myös jousimiesten ja kauriiden on todettu toimivan hyvin yhteen.
Tätä ei kannata kuitenkaan ottaa ihan tosissaan, vaan tämä on vain hauska ajatus kuinka kaksi samaa horoskooppia sopivat yhteen. Ei taida olla mitään hätää, vaikka olisitkin suhteessa ihmiseen, jolla on sama horoskooppimerkki kuin sinulla.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää