Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa

Jos kumppanisi on alkanut yhtäkkiä käyttää kanssasi yhtä sanaa aiempaa enemmän, se saattaa merkitä, että hänellä on suhteen lopettaminen mielessä.
Joskus voi olla vaikeaa tietää, mitä toisen mielessä liikkuu, vaikka toisen kanssa olisi ollut pitkäänkin yhdessä. Saattaa olla, että olet itse onnellinen suhteessasi, mutta kumppanisi tunteet ovatkin aivan toisenlaiset.
Joskus voi olla vaikeaa tunnistaa merkkejä, jotka paljastaisivat, että kumppani haluaa erota. Moni varmasti toivoisi, että voisi varautua kumppanin erohaaveisiin ajoissa, jolloin asialle kenties voisi vielä tehdä jotain ja suhteen voisi parhaimmillaan vielä pelastaa.
Jos kumppanisi on yllättäen alkanut käyttää erästä tiettyä sanaa aiempaa enemmän, voi se paljastaa, että hän pohtii eroa. Eräässä tutkimuksessa saatiin selville, että erosta haaveileva osapuoli alkaa käyttää sanaa ”minä” aiempaa enemmän kolme kuukautta ennen eroa.
Kun parisuhteessa puhutaan yleensä usein ”meistä”, alkaa eroa osapuoli miettiä selkeästi enemmän itseään yksilönä, kuin osana pariskuntaa.
Jos kumppanisi siis yhtäkkiä käyttää aiempaa enemmän sanaa ”minä”, ole varuillasi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen