Jäikö pitsaa toisellekin syömiskerralle? Tämä on paras tapa lämmittää se
Pelkkä lautaselle ja mikroon -taktiikka ei tarjoa parasta mahdollista lopputulosta.
Toisinaan käy niin, ettei pitseriasta ostettua pitsaa jaksakaan syödä kerralla, vaan sillä saa herkutella myös toisellakin kertaa. Osa popsii jäljelle jääneen pitsan kylmänä, mutta moni sen sijaan lämmittää jämät vain laittamalla palaset lautaselle ja mikroon. On kuitenkin parempikin tapa lämmittää aiemmin syömättä jäänyt osa pitsaa ja siihen tarvitaan avuksi paistinpannu. Newyorkilainen pizzeria Roberta’s Pizza on tehnyt asiakkailleen kätevät ohjeet, miten lämmittää ylijäänyt pizza oikein ja ohjeet on jaettu Redditissä muun maailmankin iloksi.Ohjeiden avulla kylmän pitsan lämmittäminen sujuu helposti:
– Laita pitsa tarttumattoman pinnan omaavalle paistinpannulle ja kohtalaisella lämmöllä antaa pitsan lämmetä pari minuuttia tai kunnes pohja on rapea. – Lisää kaksi tippaa vettä kuumalle pannulle, mutta ei niin, että se osuu pitsaan, säädä lämpö alhaiseksi ja laita paistinpannun kansi pannun päälle. – Anna pitsan olla kannen alla minuutin ajan alhaisella lämmöllä, jotta juusto sulaa. Roberta’s Pizzan mukaan tällä tavoin pitäisi kylmästä ja kovettuneesta pitsapalasta tulla herkullisempi kera rapean pohjan, sulaneen juuston ja mehukkaan reunan. Alta näet vielä Redditsissä julkaistun kuvan ohjeista:
Miten sinä lämmität ylijääneen pitsan vai herkutteletko sen aina kerralla? Kommentoi alla!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Ennen kuin ostat seuraavan kosmetiikkatuotteen, tarkista nämä 5 asiaa
- Tutkimuksen mukaan tämä tykätty seksiasento aiheuttaa eniten vammoja miehille
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin