Italia kutsuu! The Rasmus lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin – tällainen on tuore viisubiisi Jezebel

Suomen seuraava euroviisuedustaja saatiin selville lauantai-iltana 26. helmikuuta.
The Rasmus on voittanut Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) ja on näin Suomen edustaja tänä vuonna Italiassa järjestettävissä Euroviisuissa. Viisuihin nelihenkinen bändi lähtee Jezebel-nimisellä kappaleella.
Pitkän uran tehnyt bändi nappasi UMK:n voiton selvällä piste-erolla muihin finalisteihin. The Rasmus sai eniten ääniä sekä kansainväliseltä raadilta että suomalaiselta yleisöltä: pistepotti oli yhteensä 310, kun toiseksi sijoittunut Cyan Kicks sai 221 pistettä.
The Rasmuksen tuore UMK-voittokappale Jezebel on bändin mukaan biisi vahvoille ja itsenäisille naisille, jotka kulkevat omia polkujaan.
”Jezebel oli Raamatun tuhmeliini, joka teki asiat omalla tavallaan ja aiheutti kaaosta. Halusimme tuoda hänet moderniin maailmaan. Biisi on myös vähän humoristinen, mikä on Rasmukselle erikoista”, The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen kertoi UMK-kauden alkuvaiheessa.
Pitkän uran tehnyt bändi uudistui
The Rasmus on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Lähes 30 vuotta kestäneen uran aikana bändi on julkaissut lukuisia albumeja, voittanut kasapäin musiikkialan palkintoja ja keikkaillut vuosia maailmalla.
UMK:n alla bändi uudistui, kun kitaristi Pauli Rantasalmi lähti yhtyeestä. Rantasalmen tilalle liittyi Tiktakista tunnetuksi tullut Emppu Suhonen, joka esiintyi The Rasmuksen kanssa ensimmäistä kertaa yleisön edessä UMK-finaalissa.
Toukokuussa The Rasmus nousee viisulavalle Italian Torinossa, missä Euroviisut järjestetään 10.-14. toukokuuta. Ensimmäinen semifinaali on 10. päivä, Suomi kilpailee toisessa semifinaalissa 12. päivä ja viisut huipentuvat 14. päivä käytävään finaaliin.
Alta voi katsoa, millainen The Rasmuksen esitys UMK-finaalissa oli ja sen alta löydät Jezebel-kappaleen lyriikkavideon. Videoiden alta löydät UMK:n tulokset pisteiden muodossa.
Selvästä piste-erosta huolimatta UMK:n finaali oli tasaväkisempi kuin viime vuonna, jolloin Blind Channel otti murskavoiton Dark Side -kappaleellaan. Vuoden 2022 UMK:n tulokset kokonaisuudessaan näyttävät tältä (75% äänistä yleisöltä, 25% raadilta):
- The Rasmus 310
- Cyan Kicks 221
- BESS 204
- Olivera 167
- Isaac Sene 127
- Younghearted 91
- Tommi Läntinen 56
Voit lukea lisää UMK:sta ja katsoa kaikki finaalin esitykset täällä, kun taas pisteiden tarkemmasta jakautumisesta voit lukea täällä. The Rasmusta voit seurata sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Instagramissa täällä ja UMK:ta täällä.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!