Inspiraationa vaihtuvat vuodenajat – nämä eteeriset luontotatuoinnit ihastuttavat
Tälle tatuoijalle luonto on inspiraation lähde, josta syntyy kauniita kuvia ihmisten iholle.
Tatuointien tekeminen on tarkkaa työtä, sillä onhan toisen ihmisen iholle ikuistumassa pysyvä kuva, jota sen ottaja kantaa mukanaan loppuelämänsä ajan. Krimiläisen tatuoija Pis Saron käsissä hänen asiakkaidensa iholle syntyy kauniita tatuointeja, joiden inspiraationa on luonto. Bored Pandan mukaan Saron tyyli on jossain määrin rauhallinen ja särmikäs samaan aikaan ja hänen tekemät tatuointinsa ovat niin yksityiskohtaisia ja värikkäitä, että niitä voisi luulla jopa oikeiksi kasveiksi. ”Taiteeni tunnelma muuttuu vuodenaikojen mukana. Kasvatan kukkia ja katson niitä tarkkaan, katsojen jokaista fraktaalia yksityiskohtaa terälehdissä ja lehdissä. Ne eivät ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne näyttävät”, Saro on kertonut. ”Pidän myös muiden maiden kasvien, eläinten ja lintujen opiskelusta, aina etsien uusia ideoita”, hän lisäsi. Saro julkaisee kuvia tekemistään tatuoineista Instagramissa, missä hänellä on yli 590 000 seuraajaa ja ihmiset kommentoivat ihastuneeseen sävyyn hänen tatuointejaan.Alle on poimittu kymmenen esimerkkiä Saron tatuoinneista ja lisää löydät täältä.
Lähde: Bored Panda
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen