Ikkunoiden pesu edessä? Viisi vinkkiä onnistuneeseen ikkunanpesuun
Valon määrän lisääntyessä tulee ikkunoiden kevätpesu ajankohtaiseksi.
Ikkunanpesu ei ole monien mielestä se mukavin kotiaskare. Ajatuksena se voi tuntua suuritöiseltä, mutta työtä voi helpottaa huomattavasti käyttämällä oikeanlaisia tuotteita ja välineitä, huomauttaa Kiilto.
Alle on kootu lista vinkkejä onnistuneeseen ikkunanpesuun:
1. Valmistele työ etukäteen
Kiilto muistuttaa, että ikkunoiden pesu onnistuu parhaiten leudolla, pilvisellä säällä. Suora auringonpaiste voi kuivattaa puhdistusaineen pintaan liian nopeasti, jolloin kuivauksen siisti lopputulos on haasteellisempi saavuttaa. Ennen kuin alat pestä ikkunoita, tarkista välineiden kunto, tyhjennä ikkunoiden edusta ja suojaa kalusteet sekä pinnat mahdollisilta roiskeilta ja valumilta.
2. Oikea järjestys
Puhdista ensin pölyt sälekaihtimista. Ikkunoiden pesu tulee aloittaa puitteista, jotka pestään sisältä ulospäin.
”Ikkunaruutu pestään aina reunoilta keskustaa kohti, jolloin vältetään puitteiden kastelua”, Kiilto neuvoo.
3. Pesuvälineillä on väliä
Ikkunoiden pesua voi helpottaa ja nopeuttaa oikeanlaisilla välineillä. Esimerkiksi suuri sanko, jossa on kätevät pidikkeet kuivaimelle ja ikkunanpesimille, voi olla iso apu. Kiilto vinkkaa omista valikoimistaan löytyvää Unger-nukkakangasta, joka pesimen kanssa on tehokas yhdistelmä, jonka ansiosta hankalatkin lasipinnat saa pestyä ergonomisesti.
4. Muista kuivaus
Kun lasipinta on pesty, kuivaa se sen jälkeen ikkunakuivaimella yhdellä liikesarjalla. Kiilto neuvoo painamaan ikkunakuivain kevyesti pintaa vasten. On hyvä muistaa, että kuivaimen kumin kunto vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen, joten kuivaimen kumi tulisi vaihtaa ammattikäytössä noin 20 tunnin käytön jälkeen uuteen. Kumin kuivaamiseen voi käyttää joko siivouspyyhettä tai nukkapesintä. Valumien keräämiseen voi käyttää ikkunanpesintä. Vältä puitteiden kastelua ja kuivaa lopuksi puitteisiin tulleet roiskeet siivouspyyhkeellä.
5. Kiinnitä huomiota ergonomiaan ja turvallisuuteen
Jokaisessa työvaiheessa on syytä muistaa hyvä ergonomia. Esimerkiksi jatkovartta hyödyntämällä voit välttyä turhalta kurkottelulta. Lattian suojaamiseen pesun aikana voidaan käyttää suojamattoa, joka imee kosteutta sekä likaa itseensä ja pitää lattian turvallisena liikkua.
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä oireita lapsella ei pidä jäädä seurailemaan – happomyrkytys johtaa hoitamattomana kuolemaan