Ihanan hempeää! Tässä ovat vuoden 2016 värit
Tänä vuonna valokeilaan nostettiin ensimmäistä kertaa kaksi sävyä.
Väriyritys Pantone nimeää vuosittain jonkin sävyn vuoden väriksi, mutta vuosi 2016 toi tähän muutoksen; Pantone on ensimmäistä kertaa nimennyt kaksi sävyä vuoden väriksi. Ne ovat nimeltään Rose Quartz, sävyltään lämpimän vaaleanpunainen, ja Serenity, viileä, rauhallinen vaaleansininen. Vuoden värit tulevat näkymään niin sisustuksessa, kauneustuotteissa kuin muodissakin ja tältä ne näyttävät:Pantone kuvailee Rose Quartzia houkuttelevaksi, mutta helläksi sävyksi, joka ilmaisee myötätuntoa ja sekä malttia. Serenity taas on painoton ja ilmava, kuin sininen taivas, tuoden rentoutumisen ja hengähdystauon tuntemuksia jopa myrskyisten aikojen keskelle. Pantone nimesi myös kevään trendivärejä muotia ajatellen. ”Sesongin värit kuljettavat meidät onnellisempaan, aurinkoisempaan paikkaan, missä tunnemme vapautta ilmaista nokkelampaa versiota omasta itsestämme”, Pantonen väri-instituutin toiminnanjohtaja Leatrice Eiseman kommentoi. Rose Quartzin ja Serenityn lisäksi kevään kärkisävyjä niin miesten kuin naisten muodissa ovat esimerkiksi:
Peach Echo
Iced Coffee
Green Flash
Klikkaamalla alla olevaa julkaisua, voit katsoa kaikki top 10 trendisävyä keväälle 2016
Lähde: Pantone
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää